Pääkirjoitus: Työttömyys tapissa

0

Vielä vuosi sitten Laitilassa iloittiin ennätysmatalasta työttömyydestä. Työttömyysaste eli työttömien osuus työvoimasta oli reippaasti alle viisi prosenttia, mitä voidaan pitää täystyöllisyytenä.

Parhaimmillaan Laitilassa käytiin viime vuonna hieman yli kolmen prosentin työttömyysasteessa. Sitä alemmas on lähes mahdoton päästä, koska aina on työtä vaihtavia, valmistuvia opiskelijoita ja niitä, jotka eivät työllisty esimerkiksi terveydellisistä tai sosiaalisista syistä.

Pyhärannassa tilastot ovat kulkeneet Laitilan kanssa samansuuntaisesti. Koronakriisin myötä käyrät nousivat korkeuksiin.

Tuoreissa kesäkuun tilastoissa Laitilan työttömyysaste oli lähemmäs 12 prosenttia ja Pyhärannan 9,5 prosenttia. Suuri osa työttömyyden kasvusta johtuu lomautuksista.

Kesäkuun listoilla Laitilassa työttömistä lomautettuja oli puolet, Pyhärannassa kolmannes. Lomautus on työttömyyteen verrattuna positiivinen asia. Se kertoo, että työnantaja uskoo töiden jatkuvan väliaikaisen tauon jälkeen.

On muistettava, että lukujen taustalla on aina ihminen. Työttömyys tai lomautus voi tuntua henkilökohtaisena epäonnistumisena, jopa häpeänä. Harva välttyy taloudellisen epävarmuuden aiheuttamilta huolilta.

Toisaalta työttömyys voi avata uusia ovia – joko uuteen työpaikkaan, opiskeluun tai yrittäjyyteen. Askel uuteen on pakko ottaa, jos muita vaihtoehtoja ei ole olemassa.

Laitilassa ja Pyhärannassa kannattaa uskoa työllisyystilanteen paranevan. Menneisyys vahvistaa, että epävarmoja aikoja seuraa aina paremmat ajat. Kriiseissä on aina myös voittajia.

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi