Paikallinen jätehuoltofirma syntyi työkaverin yllytyksestä – 40 vuotta sitten Markku Helistölällä oli viisi asiakasta, eikä kukaan ollut kiinnostunut roskista

0
Markku Helistölä ei olisi 40 vuotta sitten villeimmissä kuvitelmissakaan voinut ajatella, että jätteistä tulee niin kilpailtu ala kuin se nykyään on.

Elokuussa 1982 laitilalainen Markku Helistölä eli jännittäviä aikoja. Metallialan yrityksessä Vemellä hitsaajana työskennellyt nuori mies oli työkaveriensa Veikko Routsalon ja Leo Suomelan yllytyksestä perustanut toiminimen. Ideana oli ryhtyä kuljettamaan roskia.

Vaikka ajatus roskafirmasta ei monista kuulostanut kovinkaan järkevältä, kolmekymppinen Helistölä päätti avata elämässään uuden oven. Alussa hän teki hommia iltaisin ja viikonloppuisin, mutta kolmen vuoden kuluttua hän vaihtoi hitsipillin pysyvästi jäteauton rattiin.

– Minun piti hommata kulkukauppalupa. Menin talosta taloon, myin jätepyttyjä ja tein sopimuksia, hän muistelee.

Asiakkaita oli aluksi viisi. Nyt 40 vuotta myöhemmin hän toimii 25 henkilöä työllistävän Jätehuolto M. Helistölän hallituksen puheenjohtajana. Perheyrityksen käytännön johtaminen on siirtynyt lapsille Jarnolle ja Riinalle ja vaimo Seija on myös toiminnassa mukana.

– Meillä on monia pitkään yrityksessä mukana olleita työntekijöitä jo yli 30 vuotta kestäneitä työsuhteita. Tästä siis kiitos koko henkilökunnalle, että näin paljon on kasvettu yrityksenä.

viiden vuoden ajan hänen poikansa Jarno Helistölä .

Perheyrityksessä työskentelevät myös Markun tytär Riina Hämäläinen ja vaimo Seija Helistölä .

Asiakkaita yrityksessä on noin 5000 ja toiminta-alue jätehuoltopalveluiden osalta kattaa Laitilan lisäksi Uudenkaupungin, Pyhärannan ja Taivassalon. Yrityksen perustaja on mukana firman arjessa edelleen vahvasti. Asiakkaina on kotitalouksia, kuntia, yrityksiä ja julkisia laitoksia.

– Osallistun vähän kaikkeen, homma alkaa aamulla seitsemältä ja päättyy illalla puoli kahdeksan aikaan, hän kuvailee normipäiväänsä.

Jätehuoltoala on muuttunut rajusti, eikä mikään ole enää kuin ennen. Villeimmissäkään kuvitelmissa Markku Helistölä ei olisi voinut ennustaa, että jätteistä tulee 2000-luvulla niin kilpailtu ja kiistelty ala.

Lakeja on rukkailtu jätehuoltoalalla uudelleen vuosien aikana useaan kertaan, ja taas on uusi laki valmisteilla. Sen ideana on lisätä kierrätystä: Vuonna 2025 yhdyskuntajätteen kierrätysasteen tulisi olla 55 prosenttia. Se on Helistölän mukaan hyvä asia. Jätehuolto Helistölä on investoinut kierrätyksen edistämiseen jo vuosikymmeniä sitten.

– Biojätteiden keräyksen aloitimme 20 vuotta sitten. Kaksi vuotta sitten hankitulla paalaimella käsitellään pahvia ja muovia, Helistölä mainitsee muutamia esimerkkejä.

Kesäkuun alussa avattu kierrätyskeskus on saanut Helistölän mukaan hyvän vastaanoton. Se perustettiin yhdessä Laitilan kaupungin kanssa.

Siirrettävät wc-moduulit eli Helistölän helpotukset Markku Helistölä ideoi vuonna 1990 Munamarkkinoita silmälläpitäen.

– Siitä se lähti, ja sen jälkeen tapahtumia ja työmaita on tullut valtavasti lisää. Vuosituhannen vaihteessa kontteja meni vielä pääkaupunkiseudulta Keski-Suomeen ulottuvalle alueelle. Nykyään muoviset vessat ovat lisääntyneet markkinoilla merkittävästi. Isoimpana tapahtumana oli vuosituhannen alussa RMJ Raumalla, jonne toimitimme vessat ja hoidimme niiden huollon festivaalin aikana. Myös rakennustyömaille olemme toimittaneet vessoja, hän kertoo.

Valmisteilla olevan uuden lain toteutuminen esitetyssä muodossa voi merkitä isoja muutoksia pienemmille toimijoille. Ajatus on, että yhdyskuntajätteen hoitaminen siirtyisi kokonaan kunnille. Nykyisessä järjestelmässä kiinteistön omistaja eli asukas voi itse päättää palvelun tuottajan.

Muutos toisi Helistölän mukaan epävarmuutta pienten jätefirmojen toimintaan jo ennestään rajusti kilpailluilla markkinoilla.

Jätehuollon uranuurtaja iloitsee siitä, että Laitilassa paikallisuuden merkitys on ymmärretty hyvin. Tuorein osoitus siitä saatiin, kun Laitilan kaupunki päätti alkuvuonna olla lähtemättä alueelliseen Lounais-Suomen Jätehuolto Oy:hyn.

Työnteko on joulukuussa 70 vuotta täyttävälle Helistölällä elämäntapa, ja hänen on vaikea keksiä, miten muuten päivänsä täyttäisi. Työhommien lisäksi hän on ollut vuosien varrella paikallisen yrittäjäyhdistyksen, Laitilan Ammattiautoilijoiden, Länsi-Suomen kuljetusyrittäjien ja Laitilan Puhelimen luottamustoimissa..

– Tarkoitus on kyllä jäädä vähitellen pois työelämästä. Mielessä on käynyt, että vapaa-aikaa voisi olla vähän enemmän, sillä eihän täällä ikuisuuksia olla. Toistaiseksi en ole ehtinyt juuri mitään harrastaa, hän naurahtaa.

Jos ei sitten harrastukseksi lasketa Shellin parlamenttia.

– Niin kova kiire ei ole koskaan, etten siellä ehtisi käydä, hän tunnustaa.

”Viksu ja vilmaattinen”

Kaksikymmentä vuotta on ehtinyt vierähtää siitä, kun Markku Helistölä valittiin yleisöäänestyksessä Laitilan Vuoden kukoksi. Munamarkkinoilla julkistettu titteli oli hänelle melkoinen yllätys.

Äänestäjien luonnehdinnat hänestä ovat päteviä edelleen: ”symppis ihminen, viksu ja vilmaattinen, urhea urho, reilu kaveri, yrittäjä parhaasta päästä, luottamuksen arvoinen, aina hyväntuulinen.”