Arto Kanerva
Pyörälenkin tauko, kahvilla Kasitorilla. Maisemaa halkoo valtatie kahdeksan, autoja menee ohi jatkuvana virtana.
Ajaessa ei koko ajan tuijota tiukasti tietä, vaan välillä katse eksyy ympäröivään maisemaan, peltoa eikä sellaisena kovin mielenkiintoista katseltavaa. Sinänsä hyvä, että pysyy keskittyminen ajamisessa.
Harva, tuskin kukaan, Valkojärven aukean läpi ajava ajattelee menneitä aikoja, mutta tässä kun istun ilman mitään kiirettä, on hyvää aikaa katsella maisemaa hiukan tarkemmin.
Kauan sitten tuossa vieressä lainehti meri. Sittemmin kun maa nousi ja merenpinta laski, syntyi Valkojärvi.
Senaikaisesta nimestä ei ole tietoa. Yhteys mereen ja sitä kautta ympäri maailmaa säilyi Sirppujoen kautta.
Tässä Untamalan harjulla on asuttu jo hyvinkin toistatuhatta vuotta. Järveen pistänyt niemi tarjosi suojaisan pysähdyspaikan ruotsalaisille, pyhärantalaisille ja ties mistä tulleille kauppiaille ja tavaran kuljettajille. Turkikset, vilja ja paikalliset käsityöt lähtivät matkaan päätyen ympäri maailman.
Tulvat kiusasivat Valkojärven rantojen asukkaita, ja lopulta Sirppujoki päätettiin perata. Tämä vähensi tulvia, mutta aiheutti osaltaan sen, että Valkojärvi madaltui entisestään ja alkoi kasvaa kahilikkoa.
Lopulta järvi päätettiin kuivata, koska viljelysmaalle oli tarvetta. Suomen parasta peltoa, sanotaan Untamalan Historia -kirjassa.
Kaupinkari, Mallinkari, Kuopankari, maastokartta kertoo Valkojärven peltojen historiasta. Järven jokainen kari on joskus saanut nimen.
Katson päin kirkonkylää. Vesitorni ja Osuuskaupan korkea viljavarasto erottuvat puunlatvojen yläpuolella. Kirkkokin varmaan näkyisi, mutta Palttilassa on koivikko näkymää haittaamassa. Aikoinaan tästä näkyi enemmän rakennuksia, tarkoilla silmillä ehkä liikettäkin.
Vaatii hiukan mielikuvitusta katsella maisemaa sillä silmällä, että näkee peltojen tilalla meren tai järven. Menneisyyteen katsominen onnistuu meiltä aika helposti reilun sadan vuoden ajalta, vanhojen valokuvien avulla.
Valokuvat vuodelta 1912 ja lähivuosikymmeniltä pistävät erityisesti silmään, koska niistä puuttuu jotain. Oli kuva sitten Untamalan Myllymäeltä tai kirkonkylän keskustasta, kuvasta ei löydy ainuttakaan puuta.
Onkohan käynyt niin, että puut on kaadettu rakennustarpeiksi ja polttoaineeksi, ja pitkin kylää kulkeneet lampaat ja possut ovat napsineet suihinsa pienet satunnaiset puuntaimet?
Aurinkoinen päivä ja mukava keli pyöräillä. Taidan jatkaa matkaa, ehkä joku muukin saa tuosta maisemasta ajatuksia, maiseman muuttumisesta, ihmisten ja elintapojen vaihtumisesta, vedestä ja pellosta.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien vakituinen avustaja.