Tavallisesta pienoisromaanista Kirjan päivän romaanit eroavat siksi, että niitä ei voi erikseen ostaa. Ne jaetaan kirjakaupoissa kaupanpäällisenä vähintään 15 eurolla kirjoja ostaneille vain yhden viikon ajan, joka tänä vuonna on 7.–13. syyskuuta.
Ajopuujalka -pienoisromaani piti julkistaa jo keväällä, mutta koronan vuoksi se siirtyi syyskuuhun. Idea tarinaan syntyi jo vuosia sitten.
Laaksonen kaivoi kutsun saatuaan keskeneräisen käsikirjoituksen ja tarina vitsikkäistä rahtareista lähti lentoon.
– Olen usein miettinyt, miten rekkakuskit kuluttavat aikaansa päiväkausia kestävissä rekkajonoissa, hän kertoo.
Alkuperäiset roolihahmot Tane ja Rane vaihtuivat Pakiksi ja Ekiksi, jotka ovat tulleet tutuiksi runoilijan seuraajille sosiaalisessa mediassa.
Kirjan rekkamiehet eivät muistuta ulkoisesti kirjailijan someyhteisön hahmoja, mutta henkisiä yhtäläisyyksiä löytyy.
Someprofiilejaan Facebookissa ja Instagramissa Laaksonen kuvailee omaksi paikallislehdekseen, ja siellä sympaattiset Paki ja Eki pohtivat elämänmenoa amerikkalaisen joulupukin hahmossa.
– Miikka (Laaksosen elämänkumppani Miikka Lappalainen) toi ne rakastettavan tyhmät joulupukkikynttilät kirpputorilta, enkä minä ole jouluihminen ollenkaan, tuhahtaa.
Sittemmin pukkihahmot saivat uuden elämän ja niistä on tullut runoilijalle tärkeitä sanansaattajia ajankohtaisiin ja syvällisiin pohdintoihin milloin mistäkin aiheesta.
Kirjan päähenkilöt ovat keksittyjä, vaikka heidän tarinoissaan kuuluu myös oikeiden rekkamiesten ääni. Runoilija paneutui rahtarien maailmaan tien päällä liftausreissulla Raumalta Enontekiöön ja takaisin.
– He ovat oikein filosofeeraavaa porukkaa, jolla on valtavan paljon mielipiteitä. Monet heistä ovat myös aivan loistavia imitaattoreita ja pantomiimikkoja, runoilija ihastelee.
Veijaritarinan henkilögalleriassa tärkeä hahmo miesten rinnalla on naiskuljettaja. Häntä kirjailija kuvaa kesyttämättömäksi ja itsenäiseksi rahtarinaiseksi.
Mystinen nainen saa molempien miesten sydämet väpättämään ja seurauksena on kolmiodraama, jolla on kohtalokkaat vaikutukset Pakin ja Ekin elämään.
Kirjan aikajänne ulottuu tulevaisuuteen, jonka ansiosta siinä on mukana myös science fictionin piirteitä. Tallinna–Helsinki-tunneli on rakennettu ja jonot hälvenneet, mutta rekkamiehet ovat jämähtäneet sammaloituneisiin autoihinsa odottamaan rakastamaansa naista.
Murrerunoilijan esikoisromaani on kirjoitettu kirjakielellä, mutta roolihenkilöiden puheita elävöittävät lounaismurteen lisäksi Pohjanmaan ja Savon murteet.
Laaksonen on tietoisesti rikkonut maakuntiin liittyviä streotypioita. Savolainen tullivirkailija ei ole kaikkia naurattava vääräleuka, vaan äärimmäisen tosikko tyyppi. Rahtarinaisen pohjanmaalainen poikaystävä puolestaan on lälly pehmomies, jonka elämänasenne on ”kaikki käy”.
Savon murteen käännöstyö on Laaksosen runoilijaystävän Merja Topin käsialaa, ja pohjalaisen puheenparren tekstiin on muokannut muusikko Antti L. J. Pääkkönen .
Runoillakin on romaanissa paikkansa. Niiden kautta Laaksonen on saanut ilmaistua henkilöiden sisäistä maailmaa. Ne toimivat hänen mukaansa vähän samaan tapaan kuin edesmenneen viihdetaiteilija Jope Ruonansuun totuuksia ohi suunsa töksäyttelevä sketsihahmo Risto Jarva.
Sanamaijana profiloitunut runoilija tekee kirjassa myös uuden aluevaltauksen vitsinikkarina. Hän hykertelee, että kaikki huonot vitsit kirjassa ovat hänen omaa tuotantoaan.
Maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut kirjailijan elämään, mutta pienoisromaanissa koronaa ei mainita sanallakaan. Hän toivoo, että kirja tarjoaisi lukijalle virkistävän lepohetken kaoottiseen aikaan.
Rauhoittuminen kirjan parissa ei ole katoava luonnonvara, vaikka moni nykyään vierastaakin kaunokirjallisuutta.
– Kirjan voi lukea omassa rauhassa, eikä tarvitse kommentoida ja reagoida, kuten nettimaailmassa, hän sanoo.
Kirjan päivät
Juontaa juurensa espanjalaiseen Kirjan ja ruusun päivän perinteeseen.
Koronatilanne siirsi tapahtuman keväästä syksyyn.
Kirjoja juhlitaan yhteenkuuluvuuden, vapauden ja rauhan symboleina.
Lukeminen kehittää mielikuvitusta, muistia, sanavarastoa ja kielellistä ilmaisua.
Runoilija aloitti luonto- ja ympäristöalan opinnot
Heli Laaksosen arki on mullistunut tänä syksynä, kun hän aloitti luonto-alan opiskelut ammattiopisto Liviassa Kaarinassa. Päätös elämänmuutoksesta sai sysäyksen viime vuonna.
Viime kesäkuussa hänen kustantajansa Otava siivosi varastojaan ja tarjosi runoilijalle mahdollisuuden lunastaa hänen lähes 11 000 kirjaansa. Muutoin ne joutuisivat silppuriin.
Ajatus kirjojen kirjoittamisesta silppuriin kylmäsi. 250 000 kirjaa myynyt runoilija on puhunut kiertueillaan ja mediassa lukemisen merkityksestä. Tilastot osoittavat, että leivän hankkiminen kirjailijana on entistä vaikeampaa.
– Mietin, että elämässä on mentävä eteenpäin, hän kuvailee.
Luonto on inspiroinut Laaksosta aina niin runojen kuin kuvienkin luomisessa. Eräoppaaksi hän ei halua ryhtyä, vaan haluaa jatkossakin liikkua metsässä itsekseen.
Intohimoinen kierrättäjä ja lajittelija näkee itsensä esimerkiksi luonto- ja ympäristöneuvojana.
– Meille on iskostettu, että kuluttaminen on hauskaa, mutta miksei lajittelua voitaisi markkinoida samalla tavalla.
Mitä tapahtui niille kirjoille, jotka Laaksonen päätti pelastaa? Suurin osa niistä oli cd-äänikirjoja.
– Soitin Vanhustyön Keskusliittoon ja kysyin, olisiko heillä niille käyttöä. Heiltä oli juuri lähdössä ystäväpaketteja, joihin äänikirjat olivat tervetullut lisä, hän iloitsee.
Kirjailijan työtäkin hän aikoo jatkaa, sillä uusia ideoita rönsyilee hänen mielessään koko ajan. Mutta ennen seuraavaa projektia hän aikoo ahmia uusia asioita koulun penkillä.