
Pasi Saarelan komentoon täksi kaudeksi siirtynyt Jyskeen lätkämiehistö aloitti kakkosdivarin vierasvoitolla ja kotiaskin tulikaste on edessä lauantaina. Meritoitunut päävalmentaja on mielissään startista ja katumapäälle ei ole tarvinnut siirtyä.
– Ei ole päätös Jyskeeseen siirtymisestä harmittanut, ja kivasti on lähtenyt liikkeelle. Jätkät ovat osallistuneet hyvin ja innokkaasti harjoituksiin. Tässä on tuttuja pelaajia mulle Rauman ajoilta, ja monet ovat tasaisia suorittajia, joihin voi luottaa, Saarela kehui.
Runsaudenpula hyökkääjien kohdalla on koutsin suurimpia päänsärkyjä. Hyökkäyspään arsenaali on niin laaja, että kaikki eivät päässeet sarja-avaukseen mukaan.
Puolustajia voisi olla enemmänkin. Tämänhetkinen pakkilukema on kahdeksan, mikä ei salli useampaa loukkaantumista.
Pistetilin avaamista ei tarvitse lauantaina jännittää. Se hoidettiin jo alta pois Naantalissa viime viikonloppuna. Vahva alku siivitti Jyskeen 4-6 voittoon VG-62:sta.
– VG ei päässyt alussa mihinkään ja meillä olisi ollut paikkoja ottaa isompikin johtoasema. Tämä uusi taklaussääntö tuntui hiukan sekoittavan ja vastustaja pääsi peliin ylivoimalla, Saarela selvitti.
Laitilalaisten salama-alku poiki 0–3 johdon alle kymmenessä minuutissa. Kahdesti asialla oli Aleksi Valla ja kertaalleen osui Kasperi Hirvasoja . Valla sai hattutempun täyteen, kun toista erää oli pelattu vain 15 sekuntia, vieden Jyskeen 1–4 johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin Markus Saarinen tälläsi 1–5 maalin ja tilanne näytti jo liiankin hyvältä.
Uusi sääntö kieltää taklaamisen, jos kiekkoa ei tavoitella lainkaan ja avojään taklauksia karsitaan pelaajien turvallisuuden vuoksi. Tämä tuomarilinja löytää paikkansa ajan kanssa, mutta syksyllä pilli tulee soimaan vaihtelevasti.
Jyske maksoi tästä hintaa ja kotijoukkue kavensi kahden miehen ylivoimalla. VG-62 nousi lopulta maalin päähän, ja Toni Riekko päästi Jyskeen pälkähästä 30 sekunnin ennen loppua sinetöimällä loppulukemat tyhjään maaliin.
Kotikentällä liikkelle lähdetään lauantaina kello 17 ja voiton esteeksi asettuu turkulainen Chiefs. Valmentaja Saarelalla ei ole takataskutuntumaa vastustajaan, mutta ei usko sillä olevan vaikutusta.
– Ei mulla ole mistään vastustajasta tietoa, ennen kuin ensimmäinen kierros on pelattu. En näe, että vastustajalla on muutenkaan merkitystä vaan meidän omalla tekemisellä. Meidän pitää pystyä pelaamaan omaa vauhdikasta peliä ja sillä systeemillä saamme kyllä riittävästi maalipaikkoja, Saarela järkeili.
Joukkueen yhden vahvuuden valmentaja on jo aistinut.
– Keskinäinen huumori kukkii ja juttua lentää jatkuvasti. Hyvä henki auttaa meitä varmasti. Kun on aika mennä kaukaloon, niin jutut unohtuu ja jokainen jätkä keskittyy olennaiseen.