Laitilassa uusi koronatartunta – Laitilan ylilääkäri Tuuli Kuisma: “Altistumisten selvittäminen on edelleen kesken”

0
Arkistokuva: Lennart Holmberg.

Laitilassa on tilastoitu yksi uusi koronatartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) keskiviikkona. Laitilan tapausten kokonaismäärä nousi samalla 13:een.

– Altistumisten selvittäminen on vielä kesken, Laitilan ylilääkäri Tuuli Kuisma kertoi torstaina iltapäivällä.

Myös Turussa ja Raisiossa on todettu kummassakin kaksi uutta koronatapausta, ilmenee THL:n tilastoista.

Varsinais-Suomessa tapausten kokonaismäärä nousi 556:een. Lisäystä edelliseen lukuun on siis viisi.

Koko Suomessa uusia koronatapauksia on tilastoitu sata. Suomen kokonaismäärä on keskiviikkona rahtusen vaille kymppitonni, 9 992.

Suurin osa Suomen uusista tapauksista löytyy Helsingistä ja Uudeltamaalta. Sinne tapauksia on kirjattu 68.

Varsinais-Suomessa ilmaantuvuusluku on keskiviikkona 8,7. Se kuvaa tapausten määrää 100 000 asukasta kohden sairaanhoitopiirin alueella viimeisen kahden viikona aikana.

Varsinais-Suomessa on kirjattu vuorokauden aikana noin 600 uutta koronavirustestiä.

MUOKATTU: Lisätty ylilääkäri Tuuli Kuisman kommentti.

 

 

Koronarajoitukset

  • Ravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 24 ja suljettava ovensa kello 1. Rajoitus astuu voimaan 8.10. alkaen.
  • Kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa ravintoloiden on lopetettava anniskelu kello 22 ja suljettava ovensa kello 23.
  • Maskeja suositellaan käytettäväksi nyt myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa. Alueellinen suositus koskee epidemian kiihtymisvaiheessa olevia sairaanhoitopiirejä.
  • Kiihtymisvaiheessa olevassa sairaanhoitopiirissä on vähintään 10 tapausta 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana.

 

Lue tästä myös Laitilan edellisestä tartunnasta.