Ryijyt koristavat kirjaston seiniä

0
Paavo Kaitilan taustalla ryijyt Tulileikki ja Kuutamo

Ossi Nyström

Laitilan kirjastossa on parhaillaan esillä vuonna 2001 edesmenneen Anneli Kaitilan tilaustöinä kutomia ryijyjä. Esillä olevista ryijyistä vanhin on kudottu vuonna 1964 ja uusin 1997.

– Paljon meni varmaan lahjoiksi sukulaisille ja tuttaville. Sitten hän on kutonut myös muun muassa Sylvi Salosen käsityöliikkeelle Turkuun ja Anni Viikin kutomoon Laitilaan, Anneli Kaitilan poika Paavo Kaitila kertoo.

Kaitila sai oppinsa Salon kutomakoulussa, jonne hän meni vuonna 1956.

– Siellä oli myös Raija Aula -niminen henkilö Laitilasta, joten he kävivät siellä kaksin. Sitten hän alkoi kutomaan. Jostain sitä leipää piti saada. Kyllä se palkan teko käsitöistä oli kovan työn takana.

Alusta asti kirjaa töistään pitänyt Kaitila aloitti kutomahommat todenteolla 1960-luvun alussa.

– Työkirjan mukaan hän aloitti 1960, ja kutoi ensimmäiset neljä vuotta päätoimisesti. Sitten perhe kasvoi ja muutettiin kirkonkylästä Malvon kylään. Siellä alkoi vihannesviljely, ja se alkoi viedä kesät, mutta hän kutoi edelleen paljon talvisin tuonne 70-luvun puoleenväliin saakka ja senkin jälkeen.

Pitkän kutomauransa aikana Kaitila ehti valmistaa muun muassa noin 70 ryijyä, 300 täkänää, 130 poppanaa, 150 kuultokudosta ja lukuisia muita käsitöitä. Työt saattoivat olla keskenään hyvinkin erilaisia, mutta tyyli pysyi pääosin samanlaisena läpi vuosien.

– Itse ajattelen, että ryijyt joko sopivat johonkin, tai eivät sovi. Noissakin kahdessa ryijyssä on hirvittävä ero. Toinen on valoisampi, ja toinen tummasävyinen, Kaitila toteaa, viitaten vuonna 1964 kudottuun Tulenleikkiin ja 1968 valmistuneeseen Kuutamoon.

Ajan kuluessa ennen kaikkea käsitöiden luonne muuttui.

– Aluksi oli ryijyjä ja täkänöitä, joka on sellainen yksinkertaisempi seinävaate. Sitten loppuvaiheessa hän teki enimmäkseen kuultokudoksia ja poppanoita. Käsityöt ovat aina olleet maaseudulla arvostettuja, ja niitä on haluttu antaa paljon lahjoiksi. Yksi esimerkki on tuo laitilalaisille rakas kukkovaakunajaryijy, joita hän on tehnyt ainakin 140. Niitä on tosi monessa kodissa.

Yhden ryijyn valmistumisen eteen Kaitila joutui tekemään suuren työn.

– Nykyään ryijyjä tehdään myös niin, että on valmis kangas, johon ommellaan. Nämä on tehty ihan kangaspuissa. Joku esitti, että 200 tuntia, mutta varmaksi en osaa sanoa. Se pitää ensin alustaa, ja sitten niiden nukkien tekemisessä on kova työ, koska niiden pitää olla monenlaisia, ja ne ovat monesta langasta koottuja. Jokainen nukka solmitaan käsin. Sen piää olla oikeanlainen, oikeassa paikassa, oikean mittaisena, ja sitten kudotaan sinne väliin kudetta.

Kun hänen oma kutomisensa väheni, Anneli Kaitila keskittyi auttamaan muita kutojia alkuun.

– Myöhempinä vuosina hän avusti muita kutojia näitten loimien ja muitten kanssa. Se on oma hommansa tehdä ne loimet ja laittaa homma alkuun kangaspuissa. On paljon helpompi ruveta kutomaan, kun joku on pistänyt systeemit valmiiksi. Se vaatii ihan oman osaamisensa.

Muokattu 16.9. kello 11.30: Korjattu kotikylän nimi Valkosta Malvoksi ja ryijyn nimi tulenliekistä tulenleikiksi.