Toimituksen sivupöydällä lojui avoinaisena vanha vuosikerta reilun 20 vuoden takaa. Vuosikerrasta oli haettu lehdessä julkaistavia 20 vuat sit -kuvia, ja sen jälkeen se oli jäänyt pöydälle odottamaan siirtoa arkistoon.
Vanhat sanomalehdet ovat kiinnostavaa luettavaa. Se on todistettu monesti, kun vanhoja lehtiä selaavat ihmiset jäävät jumiin vanhoihin uutisiin.
Toimituksessa on käynyt usein ihmisiä lukemassa vanhoja Laitilan Sanomia. Usein he hakevat tietoa jostain tietystä asiasta tai teemasta. Loppujen lopuksi he viihtyvät vanhojen lehtien parissa tunti,-päivä- tai viikkotolkulla. Nyt korona-aikaan ohjaamme vanhoja lehtiä kaipaavat Laitilan kirjastoon, josta löytyy kattava kokoelma paikallislehteä.
Jumiin jäin minäkin. Vaikka vain vähän vilkaisin pöydällä auki olevaa aukeamaa helmikuun 18. päivältä vuonna 2000, hyppäsi yksi otsikko silmille, ja siihen täytyi syventyä.
Laitilan Sanomat oli pyytänyt Kodjalan koulun oppilaita kirjoittamaan visioita siitä, miltä Laitila näyttäisi 25 vuoden kuluttua kirjoitushetkestä eli vuonna 2025. Tuolloin uuden vuosituhannen alussa 25 vuotta tuntui ikuisuudelta. Ajattelepa itse 25 vuotta eteenpäin. Vuosi 2045 kuulostaa hyvin kaukaiselta tulevaisuudelta.
Vuonna 2000 viidennellä luokalla ollut Juho Salonen visioi, että vuonna 2025 netistä voi tilata ruokaa. Salonen on ollut hyvinkin oikeilla jäljillä, sillä ruoan tilaaminen on jo nyt arkipäivää.
Salosen toinen osuma oli arvio siitä, että kännykästä voi katsoa televisiota. Tosin viitisen vuotta on vielä aikaa siihen, että Salosen visiot roboteista, jotka hoitavat kaiken esimerkiksi terveyskeskuksessa, olisi todellisuutta.
Salosen luokkatoveri Kari Venho haaveili, että 25 vuoden kuluttua hänellä olisi Pentium 5 -tietokone, jossa on 3000 mhz ja 200-nopeuksinen CD-asema. Tietokoneiden kehitys on ollut ennalta-arvaamattoman hurjaa. Todennäköisesti Venholla on käytössään moninkerroin nopeampi kone, kuin mistä hän viitosluokalla haaveili. CD-asemaa hän tuskin enää käyttää.
Vitosluokkalaisen Tiina Elamon toive on toteutunut: Laitilassa on Hesburger. Sen sijaan Elamon lentäviä autoja ja kakkoluokkalaisen Maiju Simolan Laitilan rakettikenttää sekä koululaisten kuulentoja jäämme vielä odottamaan. Usean koululaisen haaveet Laitilaan perustettavasta huvipuistosta eivät ole toteutuneet, mutta onhan tässä vielä aikaa.
Monet lasten tuolloin futuristisista ajatuksista ovat toteutuneet. Toisaalta lapset haaveilivat myös perinteisistä asioista, työpaikasta ja omasta perheestä. ”Minulla on silloin nainen,” arveli vuonna 2000 kakkosluokkalainen Eero Siloranta.
25 vuodessa moni asia ehtii muuttua, mutta moni asia myös pysyy.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien tuottaja.