Inga Nuojua
Eläkevuosieni elämää on rajoittanut kivulias liikkuminen. Kun jokainen otettu askel tuotti kipua, harkitsi kaksi kertaa, onko askel pakko ottaa. Uusien polvien myötä sain takaisin liikkumiskykyni.
Hyvät jalat tuntuivat nuorempana itsestäänselvyydeltä. Kun ne sai uudelleen, tajuaa niiden suunnattoman arvon.
Koronakauhujen vastapainoksi saatiin upea marjakesä. Hyvä hillavuosi osuu kohdalle harvemmin kuin hyvä mustikkakesä, saati puolukkavuosi. Kun viimeksi hillaa löytyi poimittavaksi asti, mulahdin jo suolle mennessä ojapahaseen ja homma loppui, ennen kuin oli alkanutkaan.
Tänä kesänä onnistuin rämpimään ojien yli kuivana – tyylistä ei tosin kannata puhua. En olisi uskonut, miten paljon iloa saattoi antaa pelkkä suolle pääseminen: suopursun huumaava tuoksu, saappaan alla pehmeästi myötäilevä rahkasammal, keltavästäräkin kohtaaminen, ensimmäinen kypsä hilla kielellä. Tajusin, että olen tainnut kaivata verenimijöiden laumaakin kuin rakkaita vihollisia.
Puutarha on ollut vuosia pintapuolisella hoidolla. Ukon siimaleikkuri on ollut pääasiallinen oorningin ylläpitäjä. Tänä kesänä on päässyt ihmettelemään, miten paljon kasvua on tapahtunut huomaamattani ja miten sitkeitä kasvit ovat olleet. Vai ovatko ne olleet tyytyväisiä, kun ovat saaneet kasvurauhan.
Koronan seurauksena nuorison kesätyöt ja harrastukset ovat olleet tänä kesänä vähissä. Niinpä tilapäisapua on ollut tarjolla tavallista höylimmin. Ovat toivottavasti siinä sivussa oppineetkin jotain: yrttien keruuta, jauhosavikan syöntiä, risujen haketusta, siementävien varsien leikkaamista, kasvien ruukuttamista… Mummu ainakin on saanut tilaisuuden tutustua nykynuorten ajattelumaailmaan ja ehkä hienovaraisesti yrittää kertoa omia näkökantojaankin.
Koronan vähentämiin ihmisten kohtaamisiin rekoryhmät ovat tarjonneet virkistävää vaihtelua. Samalla on saanut hankittua laadukkaita, taatulla tuoreita elintarvikkeita.
Rekojen kautta on tullut paljon uusia tuttavuuksia sekä myyjistä että asiakkaista. Monenlaista nyssykkää olen saanut vastaanottaa. Maailmaan mahtuu niin paljon hyvää tarkoittavia ihmisiä. Se tahtoo välillä unohtua, kun kohdalle osuu joku päinvastainen tapaus.
Kesä kaartuu syksyksi. Viinimarjat ja karviaiset kypsyvät. Huusholliin pesiytyy viikoiksi omenantuoksu ja vähemmän mukavana lieveilmiönä banaanikärpästen armeija. Harmittomia kavereita sinänsä, mutta jos niitä ilmaantuu pölähtäviä parvia, niin alkaa toivomaan pakkaskautta.
Elokuun alkupuolella viimeistään huomaan öiden tummentuneen. Alkukesän kiihkeä rytmi on hidastunut huomaamatta. Eipä sitä vauhtia olisi loputtomasti jaksanutkaan. Yön hämäryys ja sateen rummutus ikkunaan takaavat levollisen yöunen. Mikä etuoikeus elää vuodenaikojen rytmissä.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.