Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) varmistettujen koronatapausten tilastossa Laitila on yksi niistä kunnista, joissa tartuntoja ei ole todettu aikoihin. Tilasto ei kuitenkaan päivity ajantasaisesti kaikissa tilanteissa. Laitilan kohdalla tilasto on jo pitkään näyttänyt 11 varmennettua koronatartuntaa, vaikka varmistettuja covid-19-tautiin sairastuneita on maanantaiaamun tietojen mukaan 12.
Laitilassa asuva henkilö sai 9. syyskuuta koronatestistä positiivisen tuloksen. Tämä tapaus ei näy kuitenkaan Laitilan tilastossa – vielä.
– Tämä johtuu siitä, että testi on tehty Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Testi on tehty siellä, sillä tartunta liittyy matkustamiseen eli henkilö oli palannut ulkomailta, kertoo Laitilan ylilääkäri Tuuli Kuisma.
Laitilan tilastoon tämä uusi varmennettu tartunta päivittyy viiveellä. Heinäkuussa Laitilan koronatilastossa oli vääristymää siten, että THL oli tilastoinut osan todetuista tartunnoista useampaan kertaan.
Kuisma vahvistaa tartunnan saaneen noudattaneen omaehtoista karanteenia ja sittemmin viruksen kantaja on asetettu tartuntalain mukaiseen kotieristykseen. Tapaukseen liittyy yksi altistunut henkilö ja hänet on asetettu karanteeniin.
Kuisma kuvaa Laitilan koronatilannetta rauhalliseksi.
– Testaamme paljon THL:n ohjeiden mukaisesti ja reagoimme herkästi tilanteen mukaan.
Laitilan terveyskeskuksessa on viimeksi tehty positiivinen koronatesti heinäkuun puolessa välissä, jolloin varmistui kahden kausityöntekijän sairastuminen.