Nostetaan kissa pöydälle – Eläinten viikko muistuttaa kissakriisistä

0

Vuosi oli 2011, paikka Uudenkaupungin Myllymäen puisto. Silloin ja siitä alkoi tavoitteellinen puuttuminen Vakka-Suomen alueen kissakriisiin. Myllymäen puiston laitamilla eleli tuolloin parisenkymmentä kissaa, eikä kodittomien ja holtittomasti lisääntyneiden kissojen surkeisiin oloihin puuttuminen tuntunut kuuluvan kenenkään vastuulle.

Pauliina Hämäläinen on ollut mukana Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen hallituksessa vuodesta 2012, nykyinen puheenjohtaja Jenni Nyberg puolestaan viime vuodesta.

Laitilan ja Uudenkaupungin aktiiviset eläinihmiset tuskastuivat tilanteeseen ja perustivat Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen. Yhdistyksen ensimmäiseksi tavoitteeksi kirjattiin Myllymäen sisäsiittoisen kissapopulaation auttaminen eli niiden saaminen pois luonnosta.

– Koko toimintamme ajan yhdistyksen ylivoimaisesti suurin huolenaihe ja työllistäjä on ollut hallitsemattomasti lisääntyvät kissat ja kissapopulaatiot, kuvaavat tilannetta Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen Pauliina Hämäläinen ja puheenjohtaja Jenni Nyberg.

Ongelma on edelleen paha.

– Esimerkiksi tänä vuonna olemme pelkästään Laitilan alueelta luonnosta loukuttaneet kuukauden sisällä noin 20 pentua. Ne ovat elelleet emojensa kanssa esimerkiksi autiotaloissa.

Kissoja hylätään edelleen vuosittain valtavat määrät luontoon. Jenni Nybergin Dille-kissan laumaan kuuluu niin luonnosta pelastettuja kuin lemmikeiksi syntyneitä kissoja.

Suomen eläinsuojeluyhdistys (SEY) on arvioinut, että Suomessa hylätään ja tapetaan vuosittain vähintään 20 000 kissaa. Suuren luvun taustalla ovat erityisesti hallitsemattomasti lisääntyvät kissapopulaatiot. Pauliina Hämäläinen ja Jenni Nyberg sanovat, että ihmiset ovat entistä tietoisempia kissojen huonosta kohtelusta.

– Tieto on lisääntynyt ja kynnys ilmoittaa vaeltelevista kissoista on madaltunut. Mutta silti vuosittain Suomessa tuhansia ja tuhansia kissoja hylätään tai kohdellaan muutoin kaltoin.

Vaikka tieto on tavoittanut yhä useamman, silti tietämättömyyttä on paljon. SEY:n keväällä tekemän kyselyn mukaan Suomessa vallitseva kissakriisi ja sen mittakaava on monelle täysin tuntematon asia. Tiedon lisääminen onkin sekä Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen (VSEY) että Suomen eläinsuojeluyhdistyksen tavoite. Eläin viikolla SEY kampanjoi nimenomaan kissojen puolesta.

– Kissan heikko arvostus ja sitkeässä elävät väärät uskomukset näkyvät monin tavoin. Ne aiheuttavat lukemattomille kissoille hirvittävää kärsimystä, Pauliina Hämäläinen sanoo kaunistelematta.

– Suhtautuminen kissaan on monissa asioissa tosiaan aivan vääristynyt, Jenni Nyberg lisää ja jatkaa:

– Kissa tarvitsee aivan samanlaista huolenpitoa kuin koira. Moni ei esimerkiksi edes etsi karannutta kissaansa, vaan ottaa vain uuden tilalle.

Nyberg ja Hämäläinen kertovat eläinsuojeluyhdistysten kampanjoivan muuttaakseen asenteita ja lisätäkseen tietoa. Ne korostavat esimerkiksi sitä, ettei leikkaamattoman kissan annettaisi ulkoilla vapaasti, että kissa ruokittaisiin sisällä eikä ulos ja etteivät ihmiset missään tapauksessa hylkäisi lemmikkiään.

– Edelleen joillakin on sellainen aivan väärä käsitys, että kissa selviää yksin luonnossa, kaksikko huokaisee.

Hylkääminen ihmetyttää heitä siksikin, että eri puolilla maata toimiviin eläinsuojeluyhdistyksiin voi täysin luottamuksella ottaa yhteyttä kiperissä tilanteissa.

– Meidänkin yhdistys auttaa enemmän kuin mielellään löytämään lemmikille uuden kodin, jos siitä ei jostain syystä pysty huolehtimaan.

Kodinvaihtajille löytyy lähes poikkeuksetta uusi huolehtiva koti.

Hyvään kotiin päätyy lopulta myös valtaosa niistä kissoista, jotka Vakka-Suomen alueella saadaan pelastettua luonnon armoilta.

– Osa tosin on pakko lopettaa esimerkiksi siksi, että holtittomasti lisääntyvillä kissoilla on sisäsiittoisuudesta johtuen erilaisia sairauksia, Pauliina Hämäläinen kertoo.

Luonnosta pelastettu Väinö-kissa on nykyään Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jenni Nybergin kotikissa.

Mutta lähtökohtaisesti villeistäkin kissoista tulee useimmiten ajan kanssa kotikissoja. Osalla lähentyminen ihmisen kanssa kestää kauemmin kuin toisilla, mutta etenkin nuoret kissat sopeutuvat suhteellisen nopeastikin kotikissan rooliin.

– Ja onhan meillä yhdistyksen jäsenilläkin aika paljon näitä kissoja, Jenni Nyberg naurahtaa ja kertoo omassa huushollissaan elelevän viisi kissa, joista kaksi on luonnosta pelastettu.

Pauliina Hämäläinen ja Jenni Nyberg kuitenkin painottavat, että suuri määrä villiintyneitä kissoja jää vaille kotia, koska niitä ei koskaan kukaan luonnosta pelasta. Niiden kohtalon he muistuttavat olevan hyvin karu: siitä pitävät huolen esimerkiksi Suomen armoton talvi ja erilaiset taudit.

Laitilan ja viiden muun Vakka-Suomen kunnan alueella operoiva eläinsuojeluyhdistys toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Yhdistys muun muassa antaa neuvontaa, tekee varainhankintaa erilaisia tavoin, hakee luonnosta kissoja, järjestää kissojen leikkaus- ja sirutuskampanjoita sekä etsii kodittomille lemmikeille kodit.

Voittoa tavoittelematon Vakka-Suomen eläinsuojeluyhdistys toimii yksityisiltä ja yrityksiltä saamiensa lahjoitusten sekä oman varainhankintansa turvin.

– Lahjoitukset ovat viime vuosina lisääntyneet, mikä antaa meille mahdollisuuden toimia aktiivisemmin, puheenjohtaja Jenni Nyberg sanoo.

Laitilan kaupungilta yhdistys toivoisi tukea tilojen muodossa, sillä esimerkiksi ruuan, loukutushäkkien ja muiden tarvikkeiden säilyttäminen vie tilaa.

Eläinsuojeluyhdistyksen väki törmää toisinaan sydäntäsärkeviin eläinkohtaloihin ja toisinaan jaksamista saattaa koetella ihmisten julmuus ja piittaamattomuus.

– Ehdottomasti eniten tässä vapaaehtoistyössä motivoi se, kun näkee karuista oloista pelastettujen kissojen pääsevän koteihin, joissa niistä välitetään ja huolehditaan. Samoin iso merkitys on sillä, että saamme ihmisiltä mieltä lämmittävää palautetta.

Sunnuntaina 4.10. vietetään Eläinten päivää, joka on myös Eläinten viikon ensimmäinen päivä.

VSEY muistuttaa:

  • Kissa ei pärjää omillaan luonnossa, vaan kuolee usein kylmyyteen, tauteihin tai nälkään
  • Leikkaamattomien kissojen ei tulisi ulkoilla koskaan vapaana
  • Kissaa ei saisi pitää lainkaan vapaana taajama-alueella
  • Siruta kissa, myös sisäkissa – näin kiinni saatu esimerkiksi karannut kissa pääsee takaisin kotiin
  • Varmista mitä tahansa lemmikkiä ottaessasi, että sen kasvattaja on asiallinen eikä esimerkiksi pentutehtailija
  • Kissanpennun luovutusikä nousi tänä vuonna 14 viikkoon. Myöhäinen luovutusikä vähentää aggressiivisuutta ja häiriökäyttäytymistä