Löytävä vanhustyö esittäytyy animaatiossa

0
Youtubesta löytyvää animaatiota oli mahdollisuus katsoa tiistaina Laitilan kirjastossa.

Tällä viikolla vietetään vanhusten viikkoa teemalla Onni on vanheta. Laitilassa viikkoa kutsutaan varttuneen väen viikoksi.

Löytävän vanhustyön toiminnasta on julkaistu animaatio Youtubessa. Animaatiossa kerrotaan lyhyesti Löytävästä työstä ja kuvataan sen työskentelymalli prosessina.

– Nyt kun koronan esiintyvyys ja leviäminen on alueella jälleen kiihtymässä, entistä tärkeämpää on, että kuntalaisilla on erilaisia kanavia, mihin voi ottaa yhteyttä apua tai tukea tarvitessaan, kommentoi Päivi Maisila Vakka-Suomen Löytävästä vanhustyöstä.

Maisilan mukaan järjestöt toimivat julkisen sektorin rinnalla ja kantavat oman vastuunsa vaikeassa tilanteessa.

– Animaation julkaisu osui ajallisesti hyvään kohtaan, sillä moni vanhuksen omainen voi etsiä netistä vinkkejä, mistä taholta voisi löytää tukea, ehkä kaukana asuvalle läheiselleen.

Varttuneen väen viikon tiistaina Löytävä vanhustyö oli tavattavissa Laitilan kirjastossa. Asiakkailla oli mahdollisuus pysähtyä katsomaan animaatio sekä keskustella Löytävästä työstä hanketyöntekijä Päivi Maisilan kanssa.