
Laitilalaislähtöisen Markus Rantasen ensimmäinen ukulelealbumi Ukulele on ilmestynyt. Levyn julkaisija on Puukenkki Kustannus.
Albumi sisältää kahdeksan uutta sävellystä sooloukulelelle. Rantasen mukaan kappaleissaan hän on tietoisesti pyrkinyt saamaan esille ukulelen ominaispiirteet instrumenttina sekä hyödyntänyt soittimen omintakeista ilmaisuvoimaa. Vahva melodiallisuus on kaikki sävellykset läpäisevä punainen lanka.
Rantanen kuvaa kappaleiden tunnelmien liikkuvan lyyrisen hennoista tuokioista hyvinkin dynaamisiin osuuksiin.
– Sävellyksistä kuultaa mielenkiintoisella ja taidokkaalla tavalla kansainväliset vivahteet kansanmusiikista, klassisesta ja miksei rockmusiikistakin, Rantanen kertoo.
Sävellystyötä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.
Rantasen äänityksissä käyttämät ukulelet ovat valmistaneet Juha Lottonen ja Shane Heighway.
- Markus Rantanen on Suomen tunnetuimpia ukulelesoittajia ja maan ahkerimpia kouluttajia.
- Hän on esiintynyt Suomen suurimpien ukulelefestivaalien lisäksi vuonna 2018 Etelä-Korean isoimmalla ukulelefestivaalilla.
- Rantanen on kirjoittanut neljä hyvin menestynyttä ukuleleoppikirjaa: Suuri ukulelekirja, Ukulele – Kaikki soittaa!, Ukulele – Kompista sooloon ja Global Ukulele – past, present and practice.
- Markus Rantanen on valmistunut Sibelius Akatemian kansanmusiikin osastolta 2012 ja opettaa Turun konservatorio & musiikkiopistossa.