Metsän nuotiopiirissä vannottiin partiovala – Sudenpennut kokoontuivat syvälle metsään

0
Partiovalan vannomispaikalla Leijona-ryhmän sudenpennut levittivät toinen toistensa käsien väliin suuren Suomen lipun. Mukana punainen lakki päässä Veeti Toivonen.

Jussi Vaajasaari

Laitilan Eräsissien lippukunnan johtaja Kyösti Heinonen oli tehnyt kaksi nuotiota Louhenlinnan takamaastoon. Hän odotteli partiopoikia ja poikien huoltajia pitkän polun päässä syvällä metsässä. Nuotion läheisyydessä oli määrä vannoa partiovala.

Eräsissien kahdeksanvuotiaat sudenpennut kävelivät metsään Louhenlinnan parkkipaikalta. Heidän edellään kulki ryhmän johtaja, ja perästä tulivat pitkin metsäpolkua poikien huoltajat.

Nuotiopaikalle saavuttua lippukunnan johtaja otti joukon vastaan. Aluksi hän jututti partiopoikia ja sitten selosti heille tapahtuman kulun.

Partiovalan vannomispaikalla Leijona-ryhmän sudenpennut levittivät toinen toistensa käsien väliin suuren Suomen lipun. Johtajien opastamana kaikki sudenpennut nostivat partiotervehdykseen oikean käden ja kaksi sormea. Sitten he lausuivat yhteen ääneen ulkoa opettelemansa partiolupauksen: ”Lupaan parhaani mukaan rakastaa jumalaani, toteuttaa sudenpentujen lakia ja olla toisille avuksi joka päivä.”

Partiovalan vannoivat Otto Rauhala, Eetu Suominen, Vihtori Härm, Aleksis Honkakangas, Arvo Pohjalainen, Niklas Mikola ja Veeti Hanhiniemi .

Valan vannoneiden sudenpentujen ryhmän nimi on Leijona. Sudenpennut Leijona on jo vuoden verran opetellut erilaisia partiotaitoja, muun muassa ensiapua, solmujen tekoa, puukonkäsittelyä, tulentekoa ja käytöstapoja. Leijona-ryhmän partiojohtaja Juho Leppikangas on toiminut partiossa 30 vuotta. Ryhmän apulaisjohtaja Veeti Toivonen on ollut yhdeksän vuotta mukana partiotoiminnassa. Hän opiskelee lukion ensimmäisellä luokalla.

– Seuraavaksi kokoonnumme ruuanlaiton parissa. Suoritamme poikien kanssa partiolaisen kokkimerkin, kertoo Juho Leppikangas.

Valan vannoneet partiopojat saivat siniseen huiviinsa ommeltavan lippukunnan merkin. Merkin luovutti sudenpentujen partiojohtaja Juho Leppikangas.

– Lippukuntamme merkissä on kuvattuna ylhäältä päin pöytä, jonka ympärillä on tuoleja. Pöydän pää on avoin, siellä on tilaa uusille jäsenille, jotka ovat aina joukkoomme tervetulleita, kuvailee Juho Leppikangas kuvan symboliikkaa.

Huoltajille oli tarjolla nokipannukahvia ja Domino-pipareita. Sudenpennut Leijona sai lippukunnan johtajalta tehtäväkseen paistaa makkaraa nuotiolla.

– Vaikutatte sen verran innokkailta ja energisiltä, että ennustan jonkun makkaran vielä mustuvan oikein kunnolla nuotion loimussa, vitsailee Kyösti Heinonen.

Partiolaiset ovat kokoontuneet seurakuntatalon purkamisen jälkeen vanhan osuusmeijerin tiloissa. Siellä heillä on kaikenlaiseen partioharrastukseen riittävän väljät tilat. Laitilan kaupunki on aikeissa myydä rakennus.

– Toivottavasti kaupunki ei saa kiinteistöä kaupaksi. Meillä ei ole näköpiirissä mitään muuta toimintatilaa, sanoo Kyösti Heinonen huolestuneena.

Laitilassa toimii kuusi partiopoikaryhmää. Nuorimmat seitsenvuotiaina aloittavat ovat sudenpentuja, seuraavat ikäryhmät ovat seikkailijoita, tarpojia ja vaeltajia. Uusia partiolaisia otetaan mukaan aina koulujen alkamisen aikoihin.

– Aina mahtuu mukaan. Saa tulla kesken kaudenkin, kannustaa Kyösti Heinonen.

Heidi Alijärvi on tuonut poikansa Veeti Hanhiniemen valatilaisuuteen. Perhe asuu Seppälässä, mistä poikaa pitää kuljettaa keskustaan partioon. Äiti hoitaa partion ajan kaupungilla omia asioitaan.

– Partiotoiminta on monipuolista. Siinä saa opetusta kaikenlaisiin asioihin, kiittelee Heidi Alijärvi.