
– Musiikki kehittää ihmistä kokonaisvaltaisesti, eikä sen harrastamiseksi tarvitse olla musiikkisukua. Varsinkin vaikeina aikoina tarvitaan musiikkia, jonka avulla tunteet voi pukea sanoiksi, Vakka-Suomen Musiikkiopiston vs. rehtori Minna Kajander sanoo.
Kajander toimii kansalaisopiston rehtorin sijaisuutta hoitavan Jussi Kaurasen paikalla ensi heinäkuun loppuun asti. Kokemusta vastaavasta tehtävästä Kajanderilla on Lieksasta, jossa hän työskenteli musiikkiopiston rehtorina toistakymmentä vuotta.
Tie johti Varsinais-Suomeen, kun puoliso, musiikkikomentajakapteeni Petri Junna aloitti Turun Laivaston Soittokunnan kapellimestarina. Koulutukseltaan Kajander on musiikin maisteri. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta 2001.
Kajander on työskennellyt Vakka-Suomen Musiikkiopiston vaskipuhallinopettajana vuodesta 2016. Hänen omia instrumenttejaan ovat pasuuna, tuuba, baritonitorvi ja trumpetti.
– Olin noin 12-vuotias, kun Joensuun konservatorioon haettiin oppilaita harvinaisiin soittimiin. Menin sinne pikkuveljeni Mikon kanssa. Myöhemmin liityin Joensuun Puhallinorkesteriin ja muistan vieläkin sen tunteen, kun pääsin ensimmäisen kerran soittamaan. Se oli mahtavaa ja tosi tärkeä kokemus.
Kajanderin lapsuudenperhe ei ollut erityisen musikaalinen, eivätkä vanhemmat osanneet soittaa. He kuitenkin kannustivat lapsiaan musiikkiharrastuksessa, mikä Kajanderin mielestä on parasta, mitä vanhemmat voivat tehdä.
– Täällä musiikkiopistossa meidän pitäisi enemmän muistaa kiittää vanhempia siitä, että he kuljettavat lapsia harrastuksiin. Tietysti musiikkia voi harrastaa, vaikka kotoa ei saisi tukea, mutta jos vanhemmat ovat mukana, musiikin harrastamisesta tulee helpommin tapa.
Kajander asuu Turussa, joten ajamista Laitilan ja muiden musiikkiopiston toimipisteiden välillä riittää. Hänestä on tärkeää tavata opettajia ja seurata opiston konserttielämää. Opistolla on kymmeniä toimipisteitä ja paljon yhteistyötä päiväkotien, koulujen ja seurakunnan kanssa.
– Lieksassa musiikkiopiston lähin toimipiste oli 53 kilometrin päässä. Siihen nähden täällä kaikki on lähellä. Olen huomannut, että mitä pienempi paikkakunta, sitä enemmän musiikkiopiston toimintaa arvostetaan.
Vs. rehtorina Kajander kokee tulleensa Kaurasen kattamaan pöytään, jossa kaikki on paikoillaan.
– Teen ihan perustyötä. Mihinkään uudistuksiin ei ole tarvetta. Kun koronasta päästään, niin toivon, että ainakin hoitolaitosten kanssa tehtävä yhteistyö voisi jatkua.