Pääkirjoitus: Vaikuttamassa jo 10 vuotta

0

Marraskuun ensimmäisinä viikkoina Laitilassa valitaan uusi nuorisovaltuusto. Ehdolle voi asettua, jos on nyt vähintään seitsemännellä luokalla eikä täytä ennen vaalipäivää 18 vuotta. Ehdolle kannattaa asettua, jos on halua saada Laitilassa aikaan muutosta. Vähintään on tärkeää äänestää valtuustoon oma ehdokkaansa, jotta nuorten ääni kuuluu voimakkaana jatkossakin.

Nuorisovaltuusto on toiminut Laitilassa jo kymmenen vuotta. Nuorisovaltuusto eli nuva on menneellä toimintakaudellaan saanut vietyä skeittipuistoaloitteen talousarviokäsittelyyn asti. Tavoitteena on, että skeittipuisto rakennetaan jo ensi vuonna. Lisäksi nuorisovaltuusto on saanut edustajansa kaikkiin valiokuntiin sekä kaupunginvaltuustoon.

Lähes kaikissa Suomen kunnissa toimii nuorisovaltuuston kaltainen nuorten vaikuttajaryhmä. Vanhimmat nuorisovaltuustot ovat toimineet 1990-luvulta asti. Nuorisovaltuustot kirjattiin vuonna 2015 kuntalakiin, minkä tarkoituksena oli taata nuorille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa.

Laitilassa nuorisovaltuusto järjesti yhteiskokouksen (Laitilan Sanomat 21.5.2018) koulujen oppilaskuntien hallitusten kanssa. Nuoret linjasivat kymmenen kohdan listan asioista, joihin he kaipaavat muutosta. Nuoret halusivat myös päästä entistä enemmän vaikuttamaan nuorten asioihin ja toivoivat, että nuorten asioita koskevissa päätöksissä heiltä pyydettäisiin lausunto.

Nuorten vaikuttamisesta saa pontevia säkeitä juhlapuheisiin, mutta teot kantavat kauemmas kuin kauniit puheet. Nuorten ääntä kuuntelemalla on mahdollista lisätä kunnan elinvoimaa nyt ja tulevaisuudessa.

Toivottavasti uusista nuorisovaltuuston jäsenistä löytyy vaikuttamistahtoa ja keväällä valittavilla valtuutetuilla on halua kuulla nuorten ääntä. Kun rakennetaan kaupungille tulevaisuutta, kaikkien työpanos on tärkeä.

Hanna Hyttinen
hanna.hyttinen@laitilansanomat.fi