Täst kulmast: Isoveljen veitsenterällä

0

Aleksi Mäkelä

Maaliskuussa sulkeutui koko Suomi, kun kiinalaisen herkkuhetken terveiset saavuttivat maamme. Aution kevään ja pääosin festarittoman kesän jälkeen yhteiskunnan huvisektori alkoi pari kuukautta sitten avautua.

Ilo aiemmin itsestäänselvyyksinä pidettyjen rientojen pariin pääsystä oli rajaton. Käynti Veikkausliigan ottelussa tai kymmeniä kertoja nähdyssä viihderavintolassa oli rajoitusten helpotettua suorastaan orgastinen elämys.

24. syyskuuta Yle kuitenkin uutisoi, että lamauttavat rajoitukset tulisivat taas osittain voimaan. Verorahoitettu tietotorvemme tuuttasi huhun siitä, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri yhdessä Uudenmaan Aluehallintoviraston kanssa tiedottaisi pian kiristyksestä toimialueensa yleisötapahtumien osallistujamäärään, joka tulisi olemaan 10 henkilöä.

Mahtava numero peruskoulun päättötodistuksessa, mutta sillä yleisöllä suru tulisi puseroon muun muassa HIFK Hockeyn ja KHL-Jokereiden kassanvartijoille.

Kuitenkin vielä samana torstaina Yle korjasi, että he eivät olekaan kuulleet yleisötapahtumarajoituksista. Jääkiekkoaiheinen havainnollistaminen ei ollut täysin hatusta vedetty, koska osa sosiaalisesta kuplastani järkyttyi runsaasti vaikutuksesta, joka rajoitusten kiristämisellä olisi alkavaan jääkiekon Liiga-kauteen.

Oma verenpaineenikin kiihtyi hetkellisesti siitä ajatuksesta, että lupaavasti rakennetun Rauman Lukon edesottamusten seuraaminen lykkääntyisi edelleen. Hamaan tulevaisuuteen, jonka ajankohta olisi mysteeri jopa naistenlehtien horoskoopeille.

Vaikuttaa selkeältä, että suomalaiset ovat eri syiden voimin lopen kyllästyneitä rajoitusten uhkaan ja sairaskertomuksiin, joita uutismediat syöttävät päivittäin päivittyvien koronatartuntamäärien ilmoittamisella. Yksi tunnetummista kyllästyneistä on Jethro Rostedt , joka lausui Facebook-päivityksessään epämiellyttäviä totuuksia valintojen vaa`asta. Siinä tasapainottelevat yrittäjien taloudelliset ja henkiset voimavarat sekä koronaviruksen riskiryhmään kuuluvien terveydentila.

Epävarman aikamme kuvaan sopii häiriintyneen mainiosti se, että sekasorrosta huolimatta uusi Big Brother -tuotantokausi alkoi syyskuun alussa. Suuri joukko ihmisiä elää samassa veneessä.

Oikeustoimikelpoisia yksilöitä tarkkaillaan, ohjaillaan ja tarvittaessa rangaistaan, jos ylhäältä annettuja ohjeita ei totella. Erimielisyyksiä syntyy väistämättä, mutta loppujen lopuksi keskinäinen sopu on järkevintä.

Nykyisiä pelisääntöjä noudattaen seurattava väki säästyy pahemmalta harmilta. Ja sitten vielä monet meistä katsovat ohjelmia, kuten Big Brother .

Kirjoittaja on auktoriteettien tökkimiselle omistautunut turkulainen toimittaja.