Rauno Laine
Nuorison edesottamuksia seuratessa – etenkin ilmastosta puhuttaessa – muistot vievät omaan nuoruuteen. Noiden kultaisten päivien päälle on laskeutunut jo paksu pölykerros.
Meidän piti muuttaa maailmaa. Mekin halusimme muutosta puoli vuosisataa sitten 1970-luvulla. Elettiin luonnon- ja ympäristönsuojelun nousun aikaa, ja me silloinen nuoriso olimme samalla tavalla liikkeellä kuin nuoret nyt.
Jokaisen uuden sukupolven tehtävänä on haastaa edellisiä ja asettaa heidät tiukkojen kysymysten eteen. Vaikka joskus tuntuu, että muna opettaa kanaa. Meille entisille nuorille hymähdeltiin aikoinaan ja suhtautuminen oli enemmän sitä, että mitä tuo nuoriso tuossa meuhkaa.
Me vaadimme muutosta nyt ja heti. Osa nuorista, kirjoittaja mukaanlukien, löysi viiteryhmänsä luonnonsuojelusta, osa sen ajan poliittisista liikkeistä.
Jokainen halusi muutosta omalla tavallaan. Vuosikymmen oli poliittisten ideologioiden aikaa, jotka löivät läpi yhteiskunnan joka sektorille, kuten ympäristöliikkeeseen.
Luontoväellä riitti noina aikoina aiheita ja teemoja, joista ammentaa ja jota vastustaa. Seisoimme kyltit tanassa Turun torilla vastustamassa vanhojen rakennusten purkua, marssimme ydinvoimaa vastaan, kannoimme suurta huolta ja murhetta soiden ojituksista ja ympäristömyrkkyjen vastuuttomasta käytöstä.
DDT:n käyttö oli tuhoamassa merikotkat ja muut petolintumme. Luimme pelonsekaisin tuntein Teuvo Suomisen aiheesta kirjoittaman kirjan. Merikotkaa tuskin koskaan enää näkisimme.
Rachel Carsonin kirja Hiljainen kevät maalasi tulevaisuuden kauhukuvan, jossa linnut eivät enää laula. Luimme myös Pentti Linkolan kirjoituksia.
Vastustimme ydinaseita ja pelkäsimme ydinsotaa, kuten ilmastonmuutosta nykyään. Monille suurin pelko oli ekokatastrofi. Maailma ei tulisi kestämään kulutusta ja väestönkasvua.
Nuoriso ei ollut tässä yksin, saimme ajatuksillemme vahvaa tukea tiedemiesten ja professorien muodostamalta Rooman Klubilta. Se teki omat synkät ennusteensa maapallon tulevaisuudesta.
Ilmastonmuutos ei ollut täysin tuntematonta. Asiasta kyllä puhuttiin, mutta otsikoihin se ei juurikaan noussut.
Muuttuiko maailma?
Vanhat rakennukset purettiin surutta ja suot ojitettiin, mutta ydinsotaa tai ekokatastrofia ei tullut ja ympäristömyrkyistäkin luovuttiin.
Pikku hiljaa ajan myötä luonnon- ja ympäristönsuojelu alkoi voittaa alaa ja monet meidän tuolloin esille tuomat teemat saivat yleistä kannatusta. Turhaan emme toreilla ja turuilla siis olleet, me metelöivä nuoriso.
Opimme, että mitään ei tapahdu heti, tässä ja nyt. Oman aikansa ne vievät onpa kyse sitten ilmastonmuutoksen torjunnasta tai jostakin muusta ympäristömme suojeluun liittyvästä päätöksestä.
Kirjoittaja on Laitilan Sanomien avustaja.