–Valmet Automotive käynnistää talouden nykytilanteessa erittäin poikkeuksellisen suuren rekrytoinnin, tehtaalta kerrotaan.
Tilanteen taustalla on Uudenkaupungin autotehtaan nopeasti kirkastuneet näkymät. Loppukesällä alkanut tuotantomäärien kasvu jatkuu ja asettuu tammikuussa tasolle, jolla tuotannon eri tehtäviin tarvitaan 400 uutta autonrakentajaa.
Rekrytoinnin aikataulu on Valmet Automotiven mukaan haastava, sillä aikaa 400:n uuden työntekijän rekrytoimiseen on vain seitsemän viikkoa, jotta henkilöt ehditään kouluttaa tehtäviinsä. Rekrytointialueena on jälleen koko Suomi, ja suunnitelmana on kohdistaa huomiota ja toimenpiteitä varsinkin korkean työttömyyden alueille.
– Suomen talouden epävarmuus ei ole vielä näkynyt hakijamäärien merkittävänä nousuna. Valmet Automotiven viesti on, että rekrytointimme on tässä tilanteessa poikkeuksellinen tilaisuus työllistyä Suomessa, ja tarjoaa joustavan mahdollisuuden esimerkiksi alan vaihtoon, kertoo Valmet Automotiven valmistusliiketoiminnan johtaja Pasi Rannus .
Lisähaasteen rekrytointiin tuo korona, jonka vuoksi kampanjatoimenpiteet siirtyvät yhä selkeämmin verkkoon. Kampanjaa markkinoidaan verkon eri kanavissa, ja esimerkiksi tapaamiset toteutetaan virtuaalisesti muun muassa webinaarien avulla.
Lisähenkilöstöä tarvitaan kaikille autotehtaan tuotanto-osastoille eli korihitsaamoon, maalaamoon, kokoonpanoon ja sisäiseen logistiikkaan. Valmet Automotive kouluttaa kaikki hakijat tehtäviinsä. Aiempaa työkokemusta arvostetaan, mutta autoalan ei tarvitse olla hakijalle ennestään tuttu.