Ei lähdetä muualle, vaan ostetaan paikallista

0
Joulukuusimetsästä kurkkii kaupunginjohtaja Lauri Kattelus, joka muistuttaa kaikkia ostamaan paikallisista liikkeistä.

Arto Kanerva

Joulukausi avattiin Laitilassa lauantaina perinteisin, menneiltä vuosilta tutuiksi tullein menoin. Laitilan-Pyhärannan yrittäjäyhdistys, Laitilan kaupunki ja joukko paikallisia yrityksiä järjesti tapahtuman, joka keräsi torille ja sen liepeille yleisöä aivan aikaisempien vuosien tapaan.

Kaupunginjohtaja Lauri Kattelus kävi torin esiintymislavalla puhumassa lyhyesti.

– Laitila on alkanut tulla tutuksi ja olen oppinut, että täältä löytyy juurevaa maataloutta, aivan hullua yritteliäisyyttä ja mahtavaa yhteisöllisyyttä. Täältä löytyy kaikki tarvittava, joten ei ole tarvetta lähteä muualle joulun hankintoja tekemään, vaan ostetaan paikallista.

Torilla yleisöä viihdyttivät Laitilan soittokunta sekä Musiikkiopiston viihdekuoro ja paikalla olivat tietenkin myös joulupukki ja -muori. Torikauppiailla oli tarjolla leivonnaisia, käsitöitä ja jouluisia koristeita. Joulunavauksen ohjelma päättyi ilotulitukseen urheilukentällä.