Kappelimäen koulun eskariryhmässä on kova tohina päällä. Kun eri porukoissa tehdään erilaisia asioita, on eskariope Marja Heikkilällä monta rautaa tulessa. Ja koska työn alla on nyt jännittäviä erikoishommia, menevät luokassa kaikuvat opettajan ohjeetkin helposti ohi korvien. Niinpä ennen kuin Marja-ope ehtii huomatakaan, on joku jo ehtinyt kirjoittaa tekemäänsä isänpäiväyllätykseen vieruskaverin allekirjoituksen. Onneksi ei kirjoitettu vielä tussilla! Olisi saattanut pojan isällä olla ihmettelemistä, kun isänpäivälahjassa olisikin lukenut ”T. Ilona”.
Eskareilla työn alla olevat erikoishommat liittyvät tietysti ensi sunnuntaihin, isänpäivään. Lapset ovat askarrelleet, kirjoittaneet ja piirtäneet sekä miettineet esimerkiksi sitä, missä oma isä on hyvä tai millainen oma isä on. Ei kylläkään ole kovin helppoa olla kuusivuotias ja eritellä tällaisia asioita, koska monen mielestä isä on – no, isä. Eli ihan kiva ja tavallinen. Ja se juuri onkin parasta.
Isät osaavat tietysti vaikka mitä, mutta millaiset taidot ovat jääneet erityisesti lasten mieliin?
– Mun isä on tosi hyvä hoitamaan eläimiä, Fransiina Uusikartano sanoo ja kertoo, että hänen isänsä huolenpidosta osansa saavat niin lukuisat kanat, koirat kuin puputkin.
– Mun isä on hyvä korjaamaan, kertoo puolestaan Alex Hynnä.
Ja kuten usein käy, niin nytkin onnistumisia miettiessä mieleen tulee myös toisenlaisia asioita. Siis sellaisia, joita perheen sisäisissä (ehkäpä isän ja äidin välisissä?) keskusteluissa on nostettu kenties esiin ei-niin-toivottuina-asioina.
– Mun isässä on parasta se, että isä antaa mun valvoa ja katsoa elokuvaa, yksi lapsista kuiskaa ja nauraa kihertää päälle.
Eikä kyse ole mistään jännittävistä elokuvista, vaan ihan lastenelokuvista. Ilmeisesti se valvominen vain on niin jännää. Kuiskauksesta kuitenkin päättelen, että asiaa ei ehkä ole omalla nimellä tarkoitettu lehden sivuille. Eikä ehkä tätäkään kuiskaten kerrottua asiaa:
– Mun äiti aina sanoo, että isä on ihan liikaa puhelimella.
No, kukapa nykyään ei olisi?
Lasten mielestä jotkut tietyt jutut yhdessä isän kanssa ovat ihan parasta puuhaa.
– Tässä on mun isi ja minä, kertoo Eevi Maantila selittää ja näyttää upeaa piirustusta, jossa hän on kahden hahmon ympärille piirtänyt ison sydämen. Selvää rakkautta, siis.
– Mun isi on tärkeä ja se on kivaa, kun isi tulee mun ja mun siskojen kanssa ulos, hän sanoo.
Vieressä Ella Soinu piirtää niin ikään upeaa piirustusta.
– Mä rakastan mun isää. Mä tykkään tosi paljon, kun me leikitään yhdessä hippaa, hän paljastaa.
Sekin selviää lasten kanssa jutellessa, että monella on mietittynä sunnuntain varalle erityisiä suunnitelmia.
Ihan vinkiksi sinne perheisiin, että muutama lapsista paljasti aikovansa valmistaa sunnuntaina aamupalaksi isän herkkuruokaa. Suosittelenkin tarkkaavaisuutta niihin perheisiin, joissa isän lempiruoka on joko perunat ja jauhelihakastike, kalakeitto tai liha. Nimittäin jos näissä perheissä sunnuntaina aamutuimaan eskari-ikäinen kolistelee keittiössä, niin siellä ehkä on työn alla jotakin huomattavasti haasteellisempaa kuin kinkkuvoileipä.
Joillakin ne erityiset sunnuntaiaamun suunnitelmat voivat olla ruuanlaiton sijaan samansuuntaisia kuin Sebastian Lohistolla.
– Aion herättää isän aamulla! Ja jos isä ei meinaa herätä, niin huudan mikrofoniin, että ”Herää!”, hän selittää innoissaan.
Sitten hän vaipuu mietteliääksi, aivan kuin muistelisi, löytyykö kotoa megafonia (sillä megafonia hän kuulemma tarkoitti mikrofonista puhuessaan) ja ellei, niin mikä voisi ajaa saman asian. Sitten hän havahtuu mietteistään ja huudahtaa:
– Mulla on kyllä kiva isi.
Tähän väliin siis terveiset Sebastianin isälle: kannattaa ehkä varata korvatulpat lauantaina yöpöydälle. Sillä vaikka kotoa ei megafonia löydykään, niin tässä ei nyt tainnut varsinaisena pointtina olla se väline, vaan mahdollisimman kova ääni. Saattaa olla, että isänpäivänä herätys kajahtaa vaikkapa kattilankansikonserton muodossa.
Tosin hoksaavaisena poikana Sebastian myös keksi, että isänpäiväyllätyksenhän voisi viedä ikään kuin ihan uudelle tasolle.
– Jos se yllätys olisikin se, että herättäisin isin megafonilla vasta yhden päivän jälkeen, hän livauttaa.
Siis että yllättäisitkin isän vasta maanantaiaamuna?
– Niin, hän nauraa ja olemuksesta näkee, että hän tietää keksineensä juuri yllätyksen isolla Y:llä.
En haluaisi jankuttaa, mutta toistan: ne korvatulpat kannattaa kyllä muistaa hankkia!
