Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu lähettämään joulukortteja ikääntyneille myös Laitilassa

0
Joulukortti ilahduttaa saajaansa. Kuva: Jari Laurikko

Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää yhteistyökumppaneineen yli 90 paikkakunnallaJoulupostia ikäihmisille -kampanjan, joka kestää joulukuun 11.päivään asti. Kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon ja asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Laitilassa joulukortteja tulevat askartelemaanainakinLaitila-Pyhäranta 4H-yhdistyksen nuoret ja kerholaiset sekä Laitilan Nuorisoverstas ry.

– Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.

Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Suomen 4H-liitto. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Osallistu kampanjaan

  • Kampanjaan voi osallistua tekemällä joulukortin ja
    toimittamalla sen keräyspisteeseen 16.11–11.12. välisenä aikana.

    Tee joulukortti näin:

  • Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset
  • Merkitse saajan kohdalle Sinulle ja lähettäjän kohdalle oma nimesi ja Siskot ja Simot.
  • Laitilassa korttien keräyspiste on Laitilan kirjastossa.
  • Kampanjan verkkosivut löytyvät osoitteesta siskotjasimot.fi/joulupostia