Mikä on suhteesi Laitilaan?
– Minun kaikki sukulaiset ovat Laitilasta. Synnyin Laitilan ja silloisen itsenäisen pitäjän, Karjalan rajaseudulla. Kotoamme on Laitilan rajalle neljä kilometriä. Aluksi kävin Karjalan kylän koulua ja sitten Laitilan kansalaiskoulua. Nykyään olen turkulainen, mutta sukua on haudattu Laitilan kirkolle. Käyn Laitilassa silloin tällöin, ainakin Munamarkkinoilla.
Mitä juuret sinulle merkitsevät?
– Kun ikää on tullut lisää, on alkanut enemmän pohtimaan sukujuuriaan ja millaista elämä on silloin joskus ollut. Kun joku kysyy, mistä olen lähtöisin, niin sukujuuret on Laitilassa kaikilta osin. Nuorena tuli Laitilassa paljon liikuttua. Isällä oli saha, ja kaikki tukkipuut ostettiin Katinhännän ja Kaivolan suunnalla. Tein nuoruusvuosina paljon töitä Laitilassa noin 15–20-vuotiaana. Suku on aina kiinnostava, ja geeniperimät. Sitten voi miettiä, miksi on oma elämä on mennyt miten se on mennyt ja millaisia piirteitä on ollut aiemmissa sukujuurissa.
Näkyvätkö juuret jotenkin arjessasi tai vaikkapa tavassa puhua ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa?
– Kyllä kai se murre on jäänyt. Se on hyvää, lyhyttä murretta. Kaipa myös maalaisuus heijastuu vieläkin elämään. Olen pienen kylän poika, maatilan poika, itsekin sikafarmarina ollut ja tehnyt maatilan hommia. Joskus silloin tehtiin käsillä metsurihommia ja hevosella mentiin. Ei ne kokemukset koskaan pois lähde, vaikka nykyään työt ovat ihan erilaisia.
Kerro lyhyesti joku tarina Laitilasta
– Lapsuudessa isäni asui Karjalan puolella ja hänen veljiään Laitilan puolella. Ei ollut traktoreita, mutta talkoohenki oli kova. Hevostamme Lentoakin isä lainasi veljilleen. Silloin oli taksvärkki- ja talkoohenki vähän erilaista. Mentiin kylään kutsumatta ja ihan koska vaan, vaikka sunnuntai-iltana seitsemältä tai kahdeksalta.
– Joskus 1960-luvulla isäni veljen luona ei ollut sähköä eikä puhelinta. Muistan vielä, kun Taiston Esteri-vaimo sanoi, että se olisi suoraa noituutta, että ääni kulkisi lankaa pitkin.