Eija Eskola-Buri
Ihminen voi lähteä Kodisjoelta, mutta Kodisjoki ei voi lähteä ihmisestä.
Väitteelle on olemassa vahvat perusteet Kaupin suvussa, jonka juuret ovat syvällä Kodisjoen maaperässä. Silontiellä sijaitsevan sukutilan vaiheet ovat osa Kodisjoen tarinaa.
Kaupit ovat viljelleet maata Kodisjoella 1600-luvun lopulta lähtien. Nyt vuorossa on 13. sukupolvi, kun Mikael Kauppi astui esi-isiensä saappaisiin nelisen vuotta sitten.
Pohdimme juurien merkitystä yksilölle, suvulle ja yhteisölle Tuomo ja Anne Kaupin kanssa suojelumetsässä, joka sijaitsee parin kilometrin päässä heidän kotoaan.
Kuusien latvoissa humisee lauha tuuli.
– Tuo ääni on metsän oopperaa, Kauppi sanoo.
Moottorisahaa ei tällä palstalla ole käytetty vuosikymmeniin. Se on ollut suojeltuna 23 vuoden ajan.
Metsän hiljaisuudessa on helppoa siirtyä ajassa paljon kauemmas, suvun alkujuurille. Tuomo sytyttää tulet laavun nuotiopaikalle ja Anne keittää nokipannukahvit.
Kaupin tila syntyi isojaon yhteydessä 1700-luvun lopussa, kun kirkon liepeillä olleet peltokappaleet jaettiin talojen kesken uudelleen.
Isojakoa edeltänyt sarkajako ja vainiopakko kylvivät Kaupin mukaan eripuraa ihmisten välille, mutta kodisjokilaiset eivät silti heti lämmenneet Ruotsin vallan aikaiseen uudistukseenkaan.
Suvun uudisraivaajahenkinen esi-isä Henrik Kauppi oli katsastanut uuden talon paikan Ojanteen alueelta jo ennakkoon. Hän hyväksyi ensimmäisenä Kodisjoella uuden järjestelmän ja lunasti valtion alueet perintötilaksi jo vuonna 1760.
Edesmenneiden sukupolvien kädenjälki näkyy edelleen pihapiiriin kuuluvassa 252-vuotiaassa rakennuksessa. Se on ollut vakituisessa asuinkäytössä viimeksi 1970-luvun puolivälissä.
– Asuimme siellä vaimoni Annen kanssa avioliiton ensimmäisen vuoden ennen kuin uusi talo valmistui.
Harmaaksi patinoitunut hirsiseinä on nähnyt monenlaista, niin satovuosia, sotavuosia kuin katovuosiakin. Tuomo ja Anne Kauppi ovat kunnostaneet rakennusta viime vuosina, kun aikaa on jäänyt enemmän muullekin kuin maatilan hoitamiselle.
Historialliset tapahtumat ja suvun tarinat kietoutuvat toisiinsa Tuomon puheissa. Tarinat ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle.
Maatalousyhteiskunnassa ihmiset liikkuivat vähän, ja jos kotikylästä piti lähteä, siihen oli perusteltu syy. Siksi ei ollut aivan tavanomaista, että maatalon isäntä lähti Kodisjoelta hevosella lähes 700 kilometrin päähän Sortavalaan.
Niin teki Mikael Kauppi, tilan nykyisen isännän kaima, 1800-luvun puolivälissä.
– Hän kulki hevoskärryillä pitkin Hämeen Härkätietä tapaamaan oppi-isäänsä, herätysjohtaja Henrik Renqvistiä, Kauppi kertoo.
Isäntä palasi kolme kuukautta kestäneeltä reissultaan takaisin kotiin arvokkaan tuliaisen, suomenkielisen Raamatun, kanssa.
– Raamattu oli ollut jossakin Kestikievarissa perunoita kuorineen piian jakkarana, Tuomo Kauppi hymähtää.
1940-luvun sotavuosina Kaupin miehet olivat rintamalla ja toimeentulo oli tiukassa. Tuomon isoäiti Iida Kauppi joutui myymään Raamatun kyliä kiertäneelle kulkukauppiaalle.
Nahkakantinen pyhä kirja palautui lopulta ihmeellisen sattuman kautta Kodisjoelle.
– Kirjailija Einar Palmunen oli nähnyt sen lahtelaisen kirjakaupan näyteikkunassa ja lähetti sitten isälleni kirjeen löydöstä. Isäni maksoi Raamatusta hyvän työhevosen hinnan, 30 000 markkaa.
Tuomo oli 12-vuotias hänen isänsä Einar Kaupin kuollessa. Vuonna 1972 hänestä tuli talon isäntä. Pari vuotta myöhemmin Tuomo avioitui Raumalta kotoisin olevan Annen kanssa. Perheeseen syntyi yhdeksän lasta.
– Muistan kun istuimme isän kanssa saunan lauteilla, ja hän harmitteli, kun ei ollut antanut minulle nimeksi Mikaelia. Kun sain oman pojan, nimi olikin sitten jo valmiiksi mietittynä, hän kertoo.
Mikael Kauppi on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja ensimmäinen isäntä, joka tekee Kaupin tilalla maatilan töitä sivutoimisesti. Hänen tyttöystävänsä opiskelee samaa alaa kuin Tuomo Kauppi ja hänestä tulee agrologi.
1700-luvun uudisraivaajapolven tapaan Tuomo Kauppi ja hänen poikansa Mikael ovat ennakkoluulottomia uusien haasteiden edessä. Viljelytavat ja lajikkeet muuttuvat.
Nuori isäntä on valinnut luomuviljelyn. Pelloilla on kasvanut muun muassa härkäpapua, vehnää ja kauraa.
Suojelumetsät olivat vielä 1990-luvulla uusi käsite. Tuomo tarttui heti tähän mahdollisuuteen. Häntä on luonnehdittu maanomistajalähtöisen metsiensuojelun pioneeriksi.
Ensimmäisen metsätalouden ympäristötukisopimuksen hän teki vuonna 1998, jolloin ilmastonmuutos ja hiilinielut eivät olleet yhtä laaja puheenaihe kuin nykyään.
– Sopimus korvaa metsän vuotuisen kasvun, mutta ei varsinaista puustoa, hän valottaa.
Suojelumetsä on Kaupin omistamalla alueella monimuotoinen, metsässä on suota, kalliota ja pieni joki. Mikael sitoutui kulkemaan isänsä jalanjälkiä, ja teki metsänsuojelusopimuksen kaksi vuotta sitten.
Perinteisessä metsätaloudessa taloudellinen tuotto olisi ollut suurempi, mutta Kaupit arvostavat luontoarvoja ja metsän luonnontilaisena säilymistä.
– Tätä metsää on harvennettu viimeksi 1960-luvun puolivälissä niihin aikoihin, kun olin lähdössä armeijaan. Muistan sen oikein hyvin: tein metsähommia ja söin tauolla eväitä töyhtötiaisen kanssa. Siitä taitaa olla oikein valokuvakin muistona.
Anne Kauppi kertoo, että metsässä on mukava käydä retkellä lastenlasten kanssa. Ulkona eväät maistuvat parhaimmilta ja laavun vieressä voi kuulostella metsän ääniä ja Silonjoen solinaa.
– Houkuttelin kerran Annea yöpymään laavussa, mutta ei hän lähtenyt kaveriksi, enkä viitsinyt yksinkään mennä, Tuomo kertoo.
Anne tunnustaa, että yö pimeässä metsässä arveluttaa. Ei ole mahdotonta, että siellä joutuisi silmäkkäin suden, ilveksen tai jopa karhun kanssa.
– Kerroin suojelumetsän pedoista unkarilaisille vieraille, ja he hieman hätkähtivät, Tuomo naurahtaa.
Iltapäivä alkaa hämärtyä ja sadepisarat kastelevat käenkaalit ja suppilovahverot. On aika jättää laavulle hyvästit ja siirtyä sammalmättäiltä Silontielle.
Yksi historiallinen paikka on vielä näkemättä Kaupin pihalla. Kolmisenkymmentä vuotta sitten omituiset kolot pihakivessä saivat selityksen: museoviraston tarkastaja vahvisti ne pronssi- ja rautakautisiksi kuppikiviksi. Kolot on muotoiltu ehkä jopa 2500 vuotta sitten.
Kiveen hiottuihin kuoppiin on jätetty ehkä uhreja vainajille ja haltijoille. Tai sitten niitä on käytetty parantavina kivinä tai peltojen hedelmöittämisriitteihin.
Kuppikivet kertovat ajasta ennen meitä, mutta mitä Kaupin tilan elämänmenosta jää jälkeen tuleville sukupolville?
Seisooko vanha maatalo paikallaan pihapiirin kaunottarena, käydäänkö Kodisjoella koulua ja millaisessa metsässä tulevat sukupolvet askeltavat?
Kauppien yhdeksästä lapsesta vain Mikael elää arkea Kodisjoella. Annella ja Tuomolla on yhteensä 17 lastenlasta. He asuvat Raumalla, Nakkilassa, Raisiossa ja Kaarinassa.
Maatalouden tulevaisuuteen vaikuttavat monet asiat, yhtenä isona asiana ilmastonmuutos. Ennustusten mukaan lämpötila saattaa nousta Suomessa jopa 2–7 astetta vuoteen 2080 mennessä.
Sääolojen muutokset tuovat mukanaan uusia viljelykasveja, mutta myös tuholaisia. Kasvukausi pitenee, sateet, helteet ja sään ääri-ilmiöt yleistyvät.
Monenlaisia aikoja on mahtunut Kaupin tilan 300-vuotiseen historiaan, ja muutokset ovat koskettaneet jokaista sukupolvea omalla erityisellä tavallaan.
Tuomo Kaupin sukutarinat yhdistävät menneet, nykyiset ja tulevat sukupolvet. Vastaavanlaisia tarinoita löytyy jokaisesta suvusta, ja siksi niiden kertomiselle ja kuuntelemiselle kannattaa varata aikaa.
Kodisjoki
- Kodisjoen kunta perustettiin 1896.
- Liittyi Raumaan 2007.
- Noin 500 asukasta.
- Juuret ulottuvat 1300-luvulle. Sitä ennen Kodisjoki oli yksi Laitilan kylistä.
- Alueelta löytynyt pronssikautisia ja varhaisrautakautisia röykkiöitä.
Laitilan kylästä osaksi Raumaa
Suomen pienimpiin lukeutunut Kodisjoen kunta liitettiin Raumaan vuonna 2007. Kuntana se ehti palvella asukkaita 138 vuotta. Historiansa aikana se on ollut myös osa Laitilaa.
Tuomo Kauppi oli kunnan viimeinen valtuuston puheenjohtaja. Hän käytti kuntaliitoskokouksissa puheenvuoroja itsenäisyyden puolesta. Päätös valtuustossa syntyi äänestyksen tuloksena.
Laitilan Sanomien uutisen (29.3. 2006) mukaan Tuomo Kauppi poistui kuitenkin kokouksesta Anne-vaimonsa kanssa rauhallisin mielin.
”En ole pettynyt”, Kauppi kommentoi toimittajalle äänestyspäätöstä.
Nyt Kodisjoella on eletty kaupunkilaisina 13 vuotta. Monia palveluja on kylästä lähtenyt, mutta kaikki eivät suinkaan kuntaliitoksen vuoksi. Pankkikonttoreita ja kyläkauppoja on suljettu muuallakin.
Kodisjoki on ja pysyy.
– Kylällä on kylän status, ja kunnalla kunnan status, Tuomo Kauppi sanoo.
Vuosi sitten Kodisjoki kokosi voimansa kyläkoulun säilyttämiseksi, ja kylässä on monenlaista yhteisöllisyyttä.
– Kyläyhdistys on nyt Kodisjoen äänitorvi, kuten muutkin yhdistykset, huomauttaa Anne Kauppi.
