Koronaan sairastuneiden määrä tasaantunut Varsinais-Suomessa – Alueen pandemiaryhmä kehottaa viettämään pikkujoulut virtuaalisesti

0
Varsinais-Suomessa tartuntoja on ollut erityisesti Turun seudulla. Viimeisen viikon aikana tartuntojen määrä on tasaantunut.

Koronaviruksen tapausmäärät ovat Varsinais-Suomessa tasaantuneet, mutta helpotuksesta ei voi huokaista, sairaanhoitopiiri tiedotti tiistaina.

Lähipiiristä saatujen tartuntojen määrä on kasvanut. Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmä korostaa voimassa olevaa suositusta siitä, että yli 20 henkilön tapaamisia ei tule järjestää.

Talven juhlakauden lähestyessä on pandemiaryhmän mukaan tärkeää muistaa, että tällaisena aikana ei pidä järjestää pikkujouluja tai muita tapaamisia sisätiloissa. Tämä koskee myös sisätiloissa järjestettäviä sukujuhlia ja muita tilaisuuksia, joihin kokoontuu eri sukupolvia. Tämä johtuu siitä, että lähipiiristä saatujen tartuntojen määrä on kasvanut.

– Emme halua estää ainutkertaisten juhlien järjestämistä, mutta pyrimme kaikin tavoin estämään sen, että tilanne lähtisi taas pahenemaan. Perinteisiä pikkujouluja ei tule järjestää, muuta kuin virtuaalisesti, sanoo koronapandemiaryhmän puheenjohtaja Mikko Pietilä.

Viime viikolla Varsinais-Suomessa todettiin yhteensä 141 uutta koronavirustartuntaa, joista 46 viikonlopun aikana. Näistä runsas puolet oli saanut tartunnan perheeltä tai lähipiiristä.

– Perheitä on nyt testattu paljon ja perheensisäiset tartunnat saatu hyvin kiinni, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri Esa Rintala kertoo.

Epidemian hallinnassa ovat auttaneet altistuneiden karanteenit.

– Joka neljäs viime viikolla sairastuneista on ollut karanteenissa. Karanteenitoimet ovat olleet oikea-aikaisia, Rintala arvioi.

Koronapandemiaryhmä muistuttaa, että pienistäkin oireista tulisi edelleen ehdottomasti jäädä kotiin ja tarvittaessa hakeutua koronatestiin.

Tartuntojen määrät Turun oppilaitoksissa ja kouluissa ovat rauhoittumassa.

– Suuret kiitokset nuorille itselleen sekä oppilaitoksissa ja kunnissa tehdystä hyvästä työstä koronan leviämisen ehkäisyssä. On jatkettava tällä samalla huolellisella tavalla, jossa turvaohjeista huolehditaan, Rintala sanoo.

Varsinais-Suomessa alkoi tänään erityisesti nuorille suunnattu TestAndChill -kampanja koronan ehkäisemiseksi.

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronakatsaus 17.11.

  • Koronavirustaudin ilmaantuvuus Varsinais-Suomessa on hieman laskenut. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ilmoittama ilmaantuvuusluku 100 000:a asukasta kohden on 51,9 kahden viikon ajalta (2.–15.11.), kun se viikko sitten oli 62,9, (jaksolta 26.10.–8.11.).
  • Matka ulkomailta oli tartuntalähteenä seitsemässä tapauksessa viime viikolla. Myös ravintoloihin liittyvien tartuntojen määrät ovat pysyneet nyt matalampina kuin alkusyksynä.
  • Yli 70 prosenttia Varsinais-Suomen tartunnoista pystytään edelleen jäljittämään.
  • Tyksin osastoilla on hoidossa kymmenen koronaviruspotilasta.
  • Tyksin laboratorioissa analysoitiin viime viikon (9.–15.11.) aikana yhteensä 7067 koronanäytettä. Positiivisten näytteiden osuus kaikista Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin koronanäytteistä oli 1,9 prosenttia. Viikkoa aiemmin (8.11.) positiivisten koronanäytteiden osuus Varsinais-Suomessa oli kaksi prosenttia.