Kuntatalous kävelee käsi kädessä yrittäjien talouden kanssa – Kaupunginjohtaja Lauri Kattelus osallistui Varsinais-Suomen Yrittäjien järjestämään kuntajohdon seminaariin

0
Lauri Kattelus aloitti kaupunginjohtajana syyskuun alussa. Kuva: Solina Saarikoski/Laitilan Sanomat.

Varsinais-Suomen yrittäjät järjestivät tiistaina alueellisen kuntajohdon seminaarin. Teamsin kautta järjestetyssä tilaisuudessa käytiin keskustelua kuntien ja yrittäjien välisestä yhteistyöstä. Laitilan kaupunginjohtaja Lauri Kattelus oli yksi keskustelijoista.

Hyvänä käytännön esimerkkinä kuntien ja yrittäjien välisestä yhteistyöstä Kattelus nosti esiin neuvottelut, joita Laitila on tällä viikolla käynyt yhdessä Rauman, Pyhärannan sekä kolmen alueella toimivan tuulilasitehtaan kanssa.

Saint-Gobain Finland lakkauttaa Pyhärannan Ihodessa sijaitsevan tehtaan joulukuun loppuun mennessä. Nyt käydyissä neuvotteluissa tähdätään tehtaan 70 työntekijän työllistämiseen.

– Ratkaisua ei ole vielä löytynyt, mutta tämä oli valtavan positiivinen asia, että näin helposti jopa kilpailijat saatiin saman pöydän ympärille istumaan, kun kyse oli ihmisten työpaikoista, Kattelus kertoi.

Kuntien heikko taloustilanne on Suomessa ollut jo pitkään esillä eikä koronakriisi ole ainakaan keventänyt kuntien taakkaa. Keskustelua ohjannut Varsinais-Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter kysyi Kattelukselta, miten kunnat voivat epävarmassa tilanteessa rakentaa yhteistyötä yritysten kanssa.

– Minkälaisia yhteistyösuunnitelmia tai käynnissä olevia operaatioita esimerkiksi Laitilassa on yritysten kanssa?

Kattelus huomautti, että koronaviruksen lisäksi myös sote-uudistus tuo epävarmuutta kaupunkien lähitulevaisuuteen. Sote-uudistus tulee Katteluksen mukaan muuttamaan kunnan roolin hyvin toisenlaiseksi. Kattelus ei kuitenkaan usko, että kuntien epävarma tilanne vaikuttaa radikaalisti yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Kaupunginjohtaja kertoi, että Laitilassa on ollut jo pitkään perinteenä, että yrittäjät ja kaupungin edustajat kokoontuvat kuukausittain yhdessä vapaamuotoiselle aamiaiselle.

– Tapaamisissa ei ole asialistaa vaan keskustelu on vapaamuotoista, Kattelus lisäsi.

Katteluksen mukaan kunnat ja kaupungit ovat keskenään erilaisia. Laitilassa on paljon teollisuusalan pk-yrityksiä. Osa kaupungin elinkeinopolitiikan keinoista on melko perinteisiä.

– Kaupunki on hyvä kumppani, kun rakennutetaan hallia. Kaupunki voi perustaa yrityksen kanssa yhteisen kiinteistöyhtiön ja tehdä lunastussopimuksia. Sellaista palveluvalikkoa ja työkalupakkia meillä käytetään, Kattelus sanoo.

Haasteena tässä on Katteluksen mukaan se, miten esimerkiksi tuleva sote-uudistus vaikuttaa kunnan investointikykyyn.

– Siellä on siis pieniä pilvenhattaroita kerääntynyt taivaanrantaan, mutta niin kauan kuin pystytään, tehdään kaikki mahdollinen.

Katteluksen lisäksi keskusteluun osallistuivat paimiolainen yrittäjä ja yrittäjien paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Salla Axelin , yrityskehittäjä John Forsman Paraisten kaupungiilta ja Toni Forsblom , joka on Naantalin kaupunginvaltuutettu ja yrittäjä.

Forsblumin mukaan kuntatalous kävelee käsi kädessä lähes kokonaan yrittäjien talouden kanssa. Yrittäjiä on hänen mukaansa valtava määrä, joista valtaosa on pienyrityksiä. Valtuutettuna yrittäjien viestin saaminen muiden päättäjien tietoon on Forsblomin mukaan joskus haastavaa.

Forsblomin mukaan Naantalissa järjestetään koronasta huolimatta yhteisiä tilaisuuksia, joihin on myös päättäjillä mahdollisuus tulla.

– Tämä on todella hieno asia, mutta edelleen liian vähän päättäjiä tulee näihin tilaisuuksiin. Jollain tavalla täytyy saada yhteys luotua elinkeinoelämän ja päättäjien välillä.

Toisaalta Forsblom huomauttaa, että myös yrittäjiä pitäisi aktivoida ja yrittäjien pitäisi itse olla aktiivisempa kuin ovat nykyään.

– Yrittäjäjärjestöt ja kaupungit tarjoavat yrittäjille mahdollisuuksia tulla ja mennä, mutta aina siellä ovat paikalla ne samat yrittäjät. Meitä yrittäjiä pitäisi myös vähän tukistaa, Forsblom sanoo.

Forsblomin mukaan kaupungin rooli on olla mahdollistaja esimerkiksi kaavoituksen keinoin tai pilkkomalla kilpailutuksia pienyrittäjille sopiviksi.

Keskustelua johtanut Munter tarttuu Forsblumin sanoihin.

– Kunnan tärkein tehtävä on olla mahdollistaja ja alusta sille yritystoiminnalle, mutta siinä se sitten onkin. Yrittäminen on yrittäjien tehtävä, Munter huomauttaa.

Laitila kuudenneksi yritysmyönteisin kaupunki

Laitila sijoittui Varsinais-Suomen yrittäjien kesällä julkaisemassa kuntabarometrissa kuudennelle sijalle.

Asteikolla yhdestä viiteen yrittäjien arvioiden keskiarvo Laitilan elinkeinopolitiikalle oli 3,28.

Koko Varsinais-Suomen keskiarvo oli 3,07.

Kuntabarometrissa yrittäjät arvioivat kaupungin yritysmyönteisyyttä.

Lähde: Varsinais-Suomen yrittäjäbarometri