Laitilalainen Thomas Salonen , 11, ui itselleen neljä aluemestaruuskultaa, kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Lisäksi hän oli mukana sekaviestijoukkueessa, joka sai pronssia. Varsinais-Suomen aluemestaruuskisat käytiin Salossa loka-marraskuun vaihteessa.
Thomas edustaa Raision Urheilijoita.
– Olen käynyt Raisiossa harjoittelemassa jo noin neljä vuotta, hän kertoo.
Treenejä on viisi kertaa viikossa, mutta perhe on sopinut, että neljänä päivänä Thomas harjoittelee Raisiossa ja yhtenä päivänä Laitilassa. Tästä huolimatta treeneissä kulkeminen vie aikaa.
Raisioon Thomas päätyi harjoittelemaan, kun omatoiminen uinti kotihallissa ei enää riittänyt.
– Raisiolla oli hyvä maine uimaseurana ja Hanna Paatos otti Thomaksen kilpauintiryhmään, isä Tomi Salonen kertoo.
Laitilalainen on otettu hyvin vastaan Raisiossa.
– Seurasta on löytynyt paljon kavereita, isä lisää.
Thomaksen seuraava tavoite on ensi kesänä järjestettävissä pitkän radan SM-kilpailuissa, jonne valitaan aikojen perusteella ikäluokkien parhaat. Selkäuinnissa Thomas on ikäluokassaan Suomen kärkiluokkaa.
– Parannettavaa on rinta- ja perhosuinnissa. Kaikkia lajeja täytyy osata, koska ne vaikuttavat sekauintiin, Tomi Salonen kertoo.
Kultaa: 200 metrin sekauinti, 100 metrin sekauinti, 50 metrin selkäuinti ja 50 metrin perhosuinti.
Hopeaa: 50 metrin rintauinti ja 200 metrin vapaauinti.
Pronssia: 100 metrin vapaauinti. Lisäksi Thomas oli mukana sekauinnin viestijoukkueessa, joka sai kisoista pronssia.