Laitilan joulunavaus järjestetään 28.11. Laitilan torilla. Laitilan-Pyhärannan Yrittäjien tapahtuma järjestetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Sosiaali- ja terveysministeriön laatimia ohjeita noudattaen.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että tapahtumassa tulee huolehtia muun muassa turvavälien noudattamisesta sekä käsihyginiesta. Järjestäjien tehtävänä on muistuttaa kävijöitä turvaväleistä ja tarvittaessa huolehtia, että niitä noudatetaan.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on ohjeistanut, että yli 20 henkilön tapahtumissa tulee noudattaa edellä mainittuja viranomaisohjeita. Avin suositus on voimassa 25.11. päivään asti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ohjeistus voi tiukentua vielä juuri ennen joulunavausta.
– Se voi muuttaa tapahtuman luonnetta viime metreillä, Laitilan-Pyhärannan yrittäjien puheenjohtaja Jarno Helistölä kertoo.
Joulupukki ja joulumuori ovat läsnä joulunavauksessa. He laulattavat lapsia ja ovat tavattavissa torilla, mutta viime vuosina järjestettyä joulupukin telttaa ei näillä näkymin ole tulossa. Torilla kuullaan myös kaupunginjohtajan tervehdys.
Perinteiseen tapaan Poukan talolla on puuroa tarjolla, mutta aikaisemmista vuosista poiketen puuroa tarjoillaan on ulkona teltassa. Hullun Kukon markkinoilla julistetun ohravallankumouksen myötä tarjolla on riisipuuron sijasta ohrapuuroa ja rusinasoppaa.
Tapahtuma päättyy kello 17 järjestettävään ilotulitukseen.