Laitilan Puhelimen valokuituverkko laajenee Polttilaan ja Varhokylään

1
Valokuitukaapeli mahdollistaa tasaisen, nopean ja katkeilemattoman verkkoyhteyden. Kuva: Anne Savolainen

Laitilan Puhelin alkaa rakentaa valokuituverkkoa Pyhärantaan. Ensimmäisten liittymien pitäisi valmistua ensi kesänä.

– Verkkojen suunnittelu on jo meneillään, ja rakentaminen alkaa lähikuukausina, kun luvat ja muut sopimukset saadaan neuvoteltua valmiiksi, yrityksestä kerrotaan.

Pyhärantaan kohdistuvat investoinnit ovat alkuvaiheessa noin 200 000 euroa.

– Meillä on valmiutta jatkaa investointeja, mikäli tehokkaiden nettiyhteyksien kysyntä jatkuu riittävällä tasolla, sanoo toimitusjohtaja Pasi Mäki.

Rakentaminen aloitetaan Polttilasta ja Varhokylästä. Alueilla on kiinteistöjä ja yrityksiä noin 150.

Pyhäranta on Laitilan Puhelimen perinteisen toimialueen ulkopuolella.

– Kasitien varrella oleva alue on meille verkon kattavuuden kannalta otollinen ja sopii hyvin yhtiömme strategiaan ja arvoihin, joissa tärkeää on paikallisuus ja koko Vakka-Suomen elinvoiman kehittäminen, Mäki kertoo.

Mäen mukaan toimintavarmat ja tehokkaat nettiyhteydet ovat elinehto paitsi yrittäjille myös kuluttajille. Valokuituverkon myynti ja markkinointi alkaa Pyhärannassa loppuvuoden aikana.

1 KOMMENTTI

  1. Ostin talon vilppulasta.nurkassa on rumakieppi valokuitu. Nakoetaisyydellä on masto toimii netti tosi hyvin langattomana 4g nyt tulee 5g . En tule ikinä tarvitsemaan kuitua. Voisikohan.sen kaivaa maan.alle tai katkaista

Comments are closed.