Markku Koivukarille pronssia – Vain kerran SM-kisat jääneet väliin

0
Markku Koivukari ylsi kolmanneksi vanhoja kilpakumppaneitaan vastaan. Ilkka Launonen Varkaudesta oli ykkönen ja Antero Juntunen Kajaanista toinen.

Ari Anteroinen

Veteraanivoimanostaja Markku Koivukari, 68, voitti Ylöjärvellä pidetyissä kisoissa SM-pronssia yli kuusikymppisissä sarjassaan alle 93 kiloa. Laitilassa nelisen vuotta asunut Porin Voimailijoita edustava Koivukari oli sarjansa vanhin osanottaja.

Masters Classic -kisassa, jossa ei ole nostoja tukevia varusteita, jalkakyykyn tulos oli 175 kiloa, penkistä nousi 92,5 kiloa ja maastaveto tuotti lukemat 210 kiloa.

– Päivän kuntoon nähden ihan tyydyttäviä tuloksia. Nuo koronarajoitukset ovat hieman haitanneet saliharjoittelua. Tulokset jäivät nyt vähän alle odotetun. Penkissä selkäkin vähän jumitti, Koivukari kommentoi.

Markku Koivukari on ollut pitkään innokas liikkuja ja hän on harrastanut muun muassa juoksua, pyöräilyä ja hiihtoa.

– Voimanosto tuli mukaan kuntosaliharrastuksen kautta. Minua houkuteltiin mukaan kisoihin. 59-vuotiaana oli ensimmäiset kilpailut, ja siitä se kipinä tuli. Lajin parissa on kivaa porukkaa.

Yhtä vuotta lukuun ottamatta Koivukari on ollut mukana SM-kisoissa. Vuonna 2018 olkapäästä katkesi jänne.

– Mitaleita on tullut joka kerta ja myös EM-pronssia Helsingborgista löytyy.