Pääkirjoitus: Mahdollisuus uusiutua

0

Monta perinteikästä tapahtumaa on tänä vuonna peruutettu koronan takia. Vähän aikaa sitten Laitilan kaupunki tiedotti, että tulevana itsenäisyyspäivänä ei järjestetä lasten ja nuorten soihtukulkuetta.

Kaupungin, partiolaisten ja vapaapalokunnan organisoimaa näyttävää tapahtumaa on järjestetty yli 60 vuotta. Soihtukulkueen lisäksi tänä vuonna Laitilan seudulta on peruttu ja perutaan pienempiä ja suurempia perinteikkäitä tapahtumia kuten Suuret joulumyyjäiset.

Uudessakaupungissa ei järjestetä perinteisiä joulukadun avajaisia, vaikka marraskuun viimeisenä sunnuntaina keskustaan onkin luvassa musiikkia, valojen sytytystä ja sisältöä sosiaalisen mediaan.

Kun perinteiseen tapahtumaan tulee tauko, kantaa moni huolta: Mikä on perinteen tulevaisuus? Jääkö moni vapaaehtoinen järjestelyvastuusta pois? Tulevatko ihmiset seuraavana vuonna, vai muuttuvatko heidän perinteensä?

Korona pakottaa tapahtumanjärjestäjät pysähtymään. Ei voida mennä kuten aina ennenkin.

Laitilassa suosittu Joulunavaus aiotaan järjestää 28. marraskuuta turvavälejä ja muita viranomaisten turvallisuusohjeita noudattaen. Tosin järjestäjät, Laitilan-Pyhärannan Yrittäjät jännittävät, annetaanko vielä ennen tapahtumaa uusia ohjeita tai rajoituksia.

Koronavuosi on mahdollisuus uudistua ja kokeilla. Laitilan Joulunavauksessa tarjoillaan tänä vuonna ohrapuuroa ulkona. Osanottajilla on myös suuri vastuu, että turvaväleistä todella huolehditaan.

Välivuodesta tai poikkeuksellisistä järjestelyistä huolimatta perinteiden ei tarvitse sammua. Tapahtumat voivat saada uusista kokeiluista tai tauosta tulta liekkeihin.

Se, että moni kaipaa peruutettuja tapahtumia, kertoo siitä, että tilaisuudet ovat ihmisille tärkeitä. Se antaa tapahtumanjärjestäjille voimaa jatkaa perinnettä tulevina vuosina.

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi