Kevään ja kesän aikana moni harrastaja intoutui pitämään huolta puutarhastaan, kertoo Puutarhaliitto. Tämän vahvistaa KantarTNS:n tuore Kotipuutarhatutkimus, jonka mukaan edelliseen vuoteen verrattuna puutarhatuotteiden myynti kasvoi kasvukauden aikana 16 prosenttia. Kokonaismyynti nousi kaikkien aikojen ennätykseen, 663 miljoonaan euroon, rikkoen aikaisemman vuoden 2016 myyntipiikin.
– Useat kotitaloudet käyttivät aikaisempaa enemmän sekä aikaa että rahaa kotipuutarhaansa. Erityisesti kiinnostus hyötykasvien viljelyyn lisääntyi, kuvailee innostusta Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori.
Moni aloittelija sai lisää kokemuksia kasvuoloiltaan vaihtelevan viime kesän aikana onnistumisten ja erehdysten kautta, joten mielenkiintoa ja haasteita riittää myös jatkossa. Puutarhaharrastuksen avulla haettiin mielekästä tekemistä, kun samalla intouduttiin hyödyntämään puutarhan satoa myös ruoanlaitossa.
– On hienoa huomata, että puutarhakipinä syttyi monelle ensikertalaisille, kuvailee Taulavuori.
Tämä enteilee myös KantarTNS:n tutkimuksen mukaan hyvää. Sen perusteella kaikki ikäryhmät aikovat jatkaa ja laajentaa puutarhaharrastamistaan ensi vuonna mahdollisuuksiensa puitteissa. Eniten kiinnostusta on alle 35-vuotiaiden nuorten aikuisten parissa.
– Yhä useamman puutarhaharrastajan mielenkiinnon kohteena on osallistua ruoantuotannon ohella ilmastotalkoisiin ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitämiseen, lisää Timo Taulavuori.