Pyhärannassa kuvataan ilveksistä elokuvaa

0
Aikataulussa ollaan elokuvan teossa, Juha Suonpää ja Hannu Rantala kertovat.

Rauno Laine

Pyhärannan metsissä kuvataan ilves-elokuvaa ja kaikki on edennyt suunnitelmien mukaan. Tulevan elokuvan työnimenä on Ilveskuiskaaja .

– Aikataulussa ollaan ja kuvamateriaali alkaa olla pitkälti valmiina. Ensi kesänä kuvataan kuitenkin vielä sitä mitä tuotantoyhtiö haluaa, ilvesmies Hannu Rantala kertoo.

Elokuva kertoo etenkin Rantalan suhteesta ilveksiin ja myös kahden lajin keskinäisestä luottamuksesta. Luottamusta on rakennettu vuosien aikana.

Elokuvan ohjaajana on Juha Suonpää ja filmin tekoon on käynyt tutustumassa asiantuntijoita ulkomailtakin. Ensi-ilta on syksyllä 2022, mutta jo tulevana syksynä valmistuu elokuvan traileri.

Eläimistä kertovia elokuva ei tehdä tuosta noin vain. Elokuvan teko on vaatinut lukemattomia tunteja ja jalkatyötä, säässä kuin säässä ja kaikkina vuodenaikoina. Otoksia on kuvattu runsaasti ja niistä muotoutuu leikkausten avulla lopullinen elokuva.

Elokuvan teko vaatii käytännön työn lisäksi luovuutta ja teknisiä ratkaisuja. On mietittävä kameroiden sijoittelut ilvesten kulkureittien läheisyyteen, ja sitä ennen ne reititkin on selvitettävä.

Rantala ja Suonpää rakensivat elokuussa ilvesten käyttöön uuden ylikulkusillan Köyhäjärven maastoon.

– Silta on rakenteeltaan yksinkertainen. Keskellä on järeä pölli, jota pienemmät sivupöllit tukevat, Rantala selvittää.

Eläinten kulkuväylien, oli ne sitten luonnollisia tai ihmisten tekemiä, on mahdollisimman tärkeätä naamioitua luontoon. Rantala kertookin jättäneensä pölleihin tarkoituksella oksia, jotta silta näyttäisi mahdollisimman luonnolliselta.

– Otimme huomioon myös sen että vieressä on suojaavia kuusia, jonka suojassa ilveskin voi oleskella. Lähellä on toki betonisilta ojan yli, mutta sitä eläimet vierastavat, hän kertoo.

Ilves on tarkka eläin, eikä heti ryntää suinpäin johonkin uuteen. Rantala kuitenkin uskoo, että ylikululle tulee käyttöä, kunhan siihen ensin tutustutaan.

– Sijoitamme myös riistakamerat sellaiseen kulmaan, että saamme toivottavasti hyviä kuvia ylittäjistä. Muistakin kuin ilveksistä, Rantala tuumii.

Myös maasto-olosuhteet on otettava huomioon. Ylikulun alla on oja, mutta vesi ei kuitenkaan pääse nousemaan sillalle asti. Ilvekselle eivät ojat sinänsä ole este, vaan se loikkaa kevyesti leveämmänkin yli.

Pyhärannan–Rauman rajaseudulla liikkuu monille alueen asukkaille tuttu Ärmätti-ilves pentuineen. Reviiriä tarkastelemaan on saapunut myös uusi tulokas, joka on mahdollisesti tuleva valtauros.

– Vielä se ei ole kuitenkaan sukukypsä, joten aika näyttää, jääkö se alueelle, Rantala tuumailee.

Rantala kertoo loputtomasti faktoja ilveksistä ja niiden elämästä ja käyttäytymisestä. Tietoa on syystä hyödynnetty uuden elokuvan tekemisessä.