Susanna Tapani dokumenttielokuvan tähtenä

0
Jäänsärkijä-dokumenttielokuva seurasi Susanna Tapanin elämää kolmen ja puolen vuoden ajan.

Jääurheilun monilahjakkuudesta Susanna Tapanista kertova dokumenttielokuva Jäänsärkijä sai ensi-iltansa keskiviikkona elokuvateattereissa. Mikkomatti Ruotsalaisen ohjaamaa elokuvaa tehtiin kaikkiaan yli neljän vuoden aikana.

Elokuva kuvaa Laitilasta lähtöisin oleva jääkiekkoilijan ja ringeten pelaajan arkea jäällä, harjoituksissa, peleissä ja vapaa-ajalla. Kamerat tulivat tutuiksi Tapanille pitkän kuvausjakson aikana.

Kamera seurasi urheilijaa Pohjois-Amerikkaan asti, mutta kuvauksia tehtiin myös hänen lapsuuden ja nuoruuden maisemissaan Laitilassa.

”Paitsi kantaaottava teos, elokuva on rakkaudentunnustus urheilulle. Se kertoo intohimosta, suurista tunteista ja tinkimättömyydestä – kaikesta siitä, mikä on huippu-urheilun ytimessä”, elokuvasta kerrotaan Finnkinon nettisivuilla.

Elokuvan päähenkilö on nelinkertainen maailmanmestari. Hän pelaa ainoana maailmassa jääkiekkoa ja ringetteä maajoukkuetasolla. Elokuvan piti tulla ensi-iltaan jo keväällä, mutta koronan vuoksi se jouduttiin siirtämään.

Kiinnostus ensi-iltaa kohtaan on ollut suurta, ja Turun Kinopalatsiin avattiin sen vuoksi myyntiin ylimääräinen näytös. Yle näyttää elokuvan joulukuussa ja se tulee katsottavaksi myös Yle Areenaan.

Jäänsärkijän ohjaaja Mikkomatti Ruotsalainen kuvaili helmikuussa Laitilan Sanomille elokuvansa päätähteä hienoksi urheilijaksi, poikkeukselliseksi yksilöksi ja hienoksi ihmiseksi.

”Hän elää liikkumisesta. Hänessä on myös arjen sankaruutta”, hehkutti ohjaaja.

Susanna Tapani kertoi samassa jutussa, että elokuva antaa hänestä oikean kuvan. Tärkeimpänä antina hän pitää dokumentin tuomaa näkyvyyttä naisurheilulle.