Aito joulukuusi pitää pintansa – Enää kuusen ei tarvitse yltää kattoon saakka

0
Arkistokuva: Maria Suomi

Merja Halinen

Joulu on jo ovella ja koteja koristellaan jouluisiksi. Yksi tärkeimmistä tunnelman luojista on joulupuu, joista suosituin on edelleen suomalainen metsäkuusi.

– Joulukuusi hankitaan tänäkin vuonna lähes puoleen suomalaiskodeista ja se tarkoittaa noin 1,4 miljoonaa kuusta. Määrä voi tänä jouluna olla isompikin, koska koronan takia ihmiset pysyvät enemmän kotona, kertoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta.

Suomessa on noin 500 joulukuusenkasvattajaa ja näiltä viljelmiltä tulee myyntiin noin miljoona puuta. Omista, sukulaisten tai tuttavien metsistä käydään hakemassa noin 300 000 joulukuusta ja ulkomaisten, lähinnä Tanskasta tulevien kuusten osuus on noin 150 000.

Suurimmilla viljelmillä kasvatus ja hoito on ympärivuotista työtä.

– Taimien ollessa pieniä mekaaninen heinäntorjunta on välttämätöntä, sillä se nopeuttaa kasvua ja estää alaoksien karsiutumisen, Remes toteaa.

Työtä riittää myös uusien taimien istutuksessa, muotoleikkauksissa, tuholaisten tarkkailussa ja torjunnassa sekä varovaisessa lannoituksessa.

– Ihmiset haluavat muotovalioita ja siksi on joskus turvauduttava myös lannoitukseen. Viljelijöille on kuitenkin kunniakysymys kasvattaa joulukuusia mahdollisimman luonnonmukaisesti, Remes tähdentää.

Kuusi on hyvin herkkä ääri-ilmiöille ja altis kuivumis- ja hyönteistuhoille.

– Esimerkiksi vuonna 2017 kuusissa esiintyi paljon sienitauteja, mikä vähensi vihreää neulasmassaa ja aiheutti neulasten varisemista. Tänä vuonna olosuhteet ovat kuitenkin olleet otolliset ja kuusien laatu on hyvä, Remes sanoo.

Kuusen koon suhteen on perinteessä tapahtunut muutosta. Kun ennen suomalaiskodeissa suosittiin isoja kattoon asti ulottuvia leveitä kuusia, nykyisin halutaan selvästi pienempiä.

Hinnat vaihtelevat paljon paikkakunnasta ja kuusesta riippuen alkaen 40–50 eurosta yli sataan euroon.

Joulukuusikaupan arvo liikkuu vähintään 32 miljoonassa eurossa.