Enkelit lensivät näyteikkunaan

0
Kirsi Jokinen toi osan enkeleistään Vihtorinkadulle tyhjillään olevan liiketilan ikkunaan ohikulkijoiden iloksi.

Joulun ajan kävelyillä kannattaa lähteä Laitilan keskustaan muutenkin kuin jouluvaloja ihailemaan. Kirsi Jokinen keksi jakaa enkelikokoelmansa ohikulkijoiden iloksi Vihtorinkadulla tyhjillään olevan liikekiinteistön näyteikkunaan.

Enkelit ovat olleet Jokisen sydäntä lähellä aina. Hän ei edes muista, milloin keräilyharrastus alkoi.

– Aina kun olen nähnyt jonkun kauniin enkelikoristeen, olen sen ostanut. Joskus ne olivat kotona vitriinissä ympäri vuoden, mutta sitten väsyin pyyhkimään tomuja ja vein ne varastoon.

Jokisella on ollut viime aikoina runsaasti aikaa toteuttaa mieleen pälkähtäviä juttuja, ja enkelinäyttely on yksi niistä. Hänelle tehtiin suolistoleikkaus ja sairauslomalla virisi idea enkelien täyttämästä näyteikkunasta. Sopiva löytyi entisestä sisustusliikkeestä.

Huikeassa näyttelyssä on monenlaisia enkeleitä, joista monilla on oma tarinansa. Sieltä löytyy äidin maalaamia posliinienkeleitä ja isän yöpöydällä ollut enkeli. On enkeleitä, jotka johdattelevat hiljaisuuteen ja enkeleitä, jotka viestittävät kuuntelemisen merkityksestä. Löytyy sieltä myös pieniä tonttuenkeleitä, jotka ovat saaneet selkäänsä siivet.

Aikaa näyttelyn kokoamiseen on vierähtänyt tunteja, ja lopputulos on häikäisevän kaunis. Tosin Jokinen harmittelee, että valaistusta ei saatu aivan hänen mielensä mukaiseksi. Ehkä sitten ensi vuonna.

Näyttelyn rakentaja toivoo, että enkelit saavat ohikulkijat hyvälle mielelle. Jouluevankeliumissa juuri enkeli ilmoittaa kaikille ilosanoman lapsen syntymästä.

Näyttelyn kokoajalle enkelit ovat tärkeitä vuoden jokaisena päivänä. Hän on varma siitä, että suojelusenkelit ovat olleet usein hänen matkassaan. Ne tuovat myös mielenrauhaa.

– Olen aikamoinen kohelo, ja minulle aina sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Ilman suojelusenkeleitä en olisi varmaan tässä, hän sanoo.

Luonnossa liikkumisen lisäksi hän ammentaa voimia uimisesta kylmässä vedessä. Pulahdus järveen, ilman saunan lämpöä, jättää lämpimän ja virkeä olon.

– En enää palelekaan samalla tavalla kuin ennen, hän iloitsee.

Kirsi Jokisen enkelikokoelmaa voi käydä katsomassa osoitteessa Vihtorinkatu 9:ssä loppiaiseen asti.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here