Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry on tunnustanut tähtiharrastajia Stella Arcti -palkinnolla täysin uuden revontulimuodon, dyynien, löytämiseen johtaneista havainnoista ja työstä. Palkitut ovat Minna Glad, Matti Helin, Pirjo Koski sekä Mikko Peussa. Lisäksi kouvolalainen Timo Loikala palkittiin merkittävästä harrastustoiminnasta ja tähtitieteen yleistajuistamisesta.
Vuonna 2015 harrastajat raportoivat Ursan Taivaanvahti-havaintopalvelussa oudoista vaakaraidoista, joita olivat nähneet ja valokuvanneet revontulissa.
– Lokakuun 7. päivänä oli odotettavissa revontulia, muistelee turkulainen tähtiharrastaja Mikko Peussa iltaa, joka sysäsi liikkeelle dyynien tunnistamiseen johtaneen tapahtumasarjan.
Mikko Peussan mukaan ensihavainto hänen parvekkeeltaan osoitti, että näytelmä näytti varsin erikoiselta.
– Revontulikaaren painopiste oli huomattavasti enemmän lännen suunnalla kuin yleensä ja vihreässä harsossa näkyi paljain silminkin erikoisia vaakaraitoja. Sen enempää miettimättä lähdin saman tien asuntoni lähistölle Turun Ruissaloon, josta aloin välittömästi kuvata näitä erikoisia revontulia.
Peussa latasi kuvat ensimmäisenä Taivaanvahtiin ja kertoi erikoisesta ilmiöstä muillekin.
– Siitä alkoikin mielenkiintoinen keskustelu havainnon kommenteissa. Itse havaintoillan tapahtumat olin jo melkein unohtanut näiden lähes viiden vuoden aikana. Jälkeen päin sitten kuulin, että havaintoilta osoittautuikin varsin tärkeäksi.
Keskustelu lainemaisen ilmiön ympärillä oli ihmettelevää, innokasta ja kiivasta, muistelee tuon illan erikoiset revontulet myös kuvannut lietolainen Matti Helin.
– Ajatuksia lenteli ja jonkinlaista hypoteesiakin ilmiön synnylle pilkahti, mutta kun viikot kuluivat, alkoi kiinnostus ilmiön ympärillä hälvetä. Vuosien mittaan ilmiö näyttäytyi aika ajoin, mutta selitystä, sijaintia tai mitään muutakaan sille ei vieläkään ollut löydetty.
Havainnot jäivät syrjään vuosiksi, kunnes Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professori Minna Palmrothin johdolla julkaistiin kirja Revontulibongarin opas vuonna 2018. Kirjan kuvitukseen oli pyydetty apua harrastajilta, ja oudot revontulimuodot pintautuivat jälleen keskusteluun. Niille ei kuitenkaan löytynyt sopivaa kategoriaa, eikä ilmiöön ennätetty vieläkään perehtyä paremmin.
Vain pari päivää kirjan julkaisun jälkeen ja tarkalleen kolme vuotta vaakaraidallisten revontulien ensihuomaamisen jälkeen taivas kuitenkin loimusi taas, ja erikoiset revontulet palasivat hetkeksi taivaalle. Helin sai kuvattua arvoituksellisen revontulimuodon, ja vahvistus raidoista tuli myös Minna Gladilta Kuopion läheltä ja Pirjo Koskelta Laitilasta.
Nyt outojen muotojen kimppuun käytiin kunnolla, ja Taivaanvahdin arkistoista kaivettiin kaikki vanhatkin havainnot, joiden erikoisiin vaakaraitoihin ei ollut aiemmin kiinnitetty huomiota. Tutkimuksen edetessä ilmiö löytyi myös Suomen ulkopuolella aiemmin otetuista kuvista.
Pitkällisessä tieteellisessä selvitystyössä hyödynnettiin myös Kosken ja Gladin havaintoja, ja ilmiölle saatiin laskettua korkeus. Tieteellinen artikkeli täysin uudesta revontulimuodosta julkaistiin Palmrothin johdolla vuoden 2020 alussa, ja se ja tavoitti Helsingin yliopiston mediaseurannan mukaan yli 2,5 miljardia ihmistä eri tiedotusvälineissä ympäri maailmaa. Idea ilmiön nimestä, dyynit, tuli Koskelta.
Paitsi että tutkimuksen tuloksena tunnistettiin täysin uusi revontulimuoto, se auttaa myös ymmärtämään paremmin ilmakehän yläosia. Revontulidyynit osattiin nyt yhdistää harvinaiseen mesosfäärin niin kutsuttuun vuoksiaaltoon. Dyynit tarjoavatkin nyt tutkijoille uuden kanavan tutkia tätä vuoksiaaltoa.
–Tuntuu hurjan hienolta ja ennen kaikkea etuoikeutetulta, edelleen, Pirjo Koski kuvailee kokemustaan nyt.
Kosken mielestä tähtiharrastajien saavutus oli joukkuepeliä parhaimmillaan.
– Samalla syntyi elinikäisiä ystävyyssuhteita. On ollut käsittämätön kunnia päästä tällaiseen mukaan.
Minna Gladin mukaan monesti luontoharrastusten yhteydessä tulee vastaan jotain, mitä hän ihmettelee ja miettii, onko asiasta vielä saatu selkoa.
– Mutta se, että pääsee itse osallistumaan uuden ilmiön selvitystyöhön, on harrastajalle harvinainen ja ikimuistoinen kokemus.
Gladia revontulissa kiehtoo niiden kauneus ja saavuttamattomuus.
– Ne tekevät mitä lystäävät aivan meistä ihmisistä riippumatta. Se tekee mielen nöyräksi.
Minna Gladin mukaan monesti piskuinen revontulibongari ehtii palella ulkona tuntikaupalla, ennen kuin uskomattoman monipuoliset taivaan tulet palkitsevat.
– Silloin mietin, miten valtavan suuri ilmiö se on. Säteiden korkeus on satoja kilometrejä. Näytös, jota ihailen, saattaa näkyä myös kauas Venäjälle tai Ruotsiin. Kauneimmat näytökset tuovat niin paljon kiitollisuutta ja hyvää mieltä, että seuraavana päivänä valvominen ei tunnu missään, ja olen täynnä energiaa.
Stella Arcti on Ursan merkittävin tähtiharrastuksesta myönnettävä palkinto
- Ursan merkittävintä tähtiharrastuksesta myönnettävää tunnustusta, Stella Arcti -palkintoa, on jaettu vuodesta 1988 lähtien.
- Palkinto myönnetään jopa kansainvälisellä tasolla merkittävistä tähtitieteellisistä havainnoista tai poikkeuksellisen ansioituneesta tähtiharrastuksesta.
- Palkinnot jaettiin tänä vuonna poikkeuksellisesti tähtiharrastajia yhteen keränneessä verkkotilaisuudessa 5.12.2020.
