Laitilalaisella todettiin perjantaina uusi koronavirustartunta. Laitilan terveyskeskuksen mukaan tartunnan saanut voi hyvin. Hänet on asetettu tartuntalain mukaiseen kotieristykseen. Tartunnanlähteestä ei ole tietoa.
Terveyskeskus kertoo Facebookissa, että altistuneita on kolme, joista yksi on laitilalainen tartunnan saaneen perheenjäsen. Myös altistuneet ovat karanteenissa.
Laitilassa on keväästä lähtien havaittu yhteensä 19 tartuntaa.