“Muistoissa lapsuusaikaiset kotikyläni Polttilan joulut”

0
Jokaisessa reessä piti jouluaamuna olla kuvassa näkyväselkänojan taakse ripustettu värikäs rekivaate. Myös vällyt kuuluivat varusteisiin, sillä niiden alla tarkeni kovallakin pakkasella.
  • Jukka Alhoranta

    Näistä jouluista on aikaa yli 80 vuotta, mutta ne ovat hyvin elävästi muistissani. Silloin oli jouluna aina ”hanget korkeat nietokset”. Oli koviakin pakkasia, ja joululyhteet olivat lintuja täynnä.

    Joulu oli täysin kotitekoinen. Se mitä tarvittiin, se kotona käsin tehtiin ja valmistettiin. Sitä tietotaitoa, mitä silloin tarvittiin, ei saatu koulun penkiltä, vaan se oli kulkenut sukupolvelta toiselle.

    Silloin kaupasta ei juuri mitään hankittu. Korkeintaan kahvi ja sokeria.

    Vaatteita ja kenkiä kaupasta ei ostettu. Jos niitä ei pystytty itse valmistamaan, niin apuun tulivat kiertävät ompelijat ja suutarit, jotka niitä valmistivat. Erityisesti ennen joulua näillä ammattilaisilla oli kiirettä, sillä juuri jouluksi haluttiin uusia vaatteita ja jalkineita.

    Silloin kylässä ei ollut vielä yhtään uutta, mukavuuksilla varustettua omakotitaloa, vaan maatalojen lisäksi oli hirsistä rakennettuja matalia harmaita torppia. Niissä oli vain tupa ja kamari sekä kylmä ”puori”, eikä mitään mukavuuksia.

    Ei ollut vesijohtoa eikä viemäreitä. ”Ämmänlänkillä” vesi tupaan kannettiin. Kovina pakkasaamuina tuvan oven vieressä oleva vesisaavi saattoi olla aamulla jäässä.

    Asunnossa oli vain tuvan ja kamarin katoista roikkuvat lamput, eikä yhtään pistorasiaa.Niille ei ollut käyttöä, koska mitään koneita ei ollut.

    Kun radioita alkoi ilmestyä, otettiin niihin sähkö erikson-nimisellä laitteella. Tämä laite kierrettiin lampunkannan ja lampun väliin. Siinä oli kummallakin puolella kaksi reikää, joihinka pistotulpat työnnettiin.

    Perheet olivat silloin yleensä suuria ja toimentulo niukkaa. Puutteista huolimatta joulusta haluttiin tehdä pienimmässäkin majoissa yltäkylläisyyden juhla. Resussit olivat monesti hyvin rajalliset, mutta joka torpassa kasvatettu joulupossu antoi siihen mahdollisuuden.

    Silloin alettiin jo keväällä tutkailemaan, mistä saataisiin ostettua tämä joulupossu. Kun jonkun maalaistalon pahnueesta sellainen saatiin, niin aluksi se laitettiin ”silpkoriin” ja tuotiin tupaan muurin lähelle, mahdollisimman lämpöiseen paikkaan. Siinä se oli viikon tai pari ja sitä syötettiin samanlaisella paistinpannulla, millä ihmisillekin ruokaa valmistettiin. Jossakin saattoi olla jopa sama pannu possulla ja ihmisillä.

    Tästä se vietiin navetan karsinaan, jossa oli pahnoja niin paljon, että se pääsi kesällä niiden alle kärpäsiä piiloon. Ruokkiminen piti olla niin voimallista, että jouluna sen täytyi painaa ainakin sata kiloa. Mikäli se teurastettiin aikaisemmin, niin sanottiin, että se oli ”hengenhukka”.

    Possun kasvattaminen olikin lähes elämisen ehto, sillä joulukinkun lisäksi siitä saatiin ”särvin” koko talveksi. Kun pakastimia ei ollut, lihat suolattiin tiinuihin – suurella suola määrällä, että se säilyi kevään asti

    Kaikki otettiin käyttöön: Sorkat kelpasivat papusoppaan, ohutsuolista tehtiin valemakkaraa, paksuista suolista verimakkaraa, virtsarakko kuivattiin ja puhallettiin palloksi.

    Silloin suutarit ompelivat pikilangalla. Siihen langan päähän juotettiin sialta otettu iso harjas neulaksi.

    Sota-aikana siat kiskottiin ja nahka kelpasi vain valjaiden valmistukseen. Jalkineita siitä ei voinut valmistaa, koska se oli täynnä reikiä.

    Teurastajia oli joka kylässä, mutta meillä kävi teurastamassa Kustaa Konsi ”Konsin kyär” Varhokylästä. Hän tuli aina hyvin varhain, vaikka töihin päästiin vasta, kun päivä valkeni.

    Liha oli arvokasta, sillä teurastuspalkkio oli yksi kilo lihaa. Nykyään ei edes kinkku riittäisi.

    Sen ajan kiireettömyys ja keskinäinen kanssakäyminen antoivat myös tunnelmaa joulunviettoon. Siihen aikaan kylään tultiin kutsumatta. Varsinkin talvi-iltoina kylän naiset kokoontuivat kutimet mukana takkatulien äären ja miehet eripaikkaan piippujaan polttamaan ja tarinoita kertomaan. Silloin avioparit eivät lähteneet yhdessä kyläilemään.

    Vaikka jouluaamuna teemme kirkkomatkan lämpimässä autossa, niin ihannoimme edelleen niitä, jotka ovat tehneet tämän matkan hevosilla. Kun hevosjonot kiiruhtivat joulukirkkoa kohti, niin aisakellojen ja ”jumpurien” heleät äänet kaikuivat jo kaukaa.

    Itse tein tällaisen kirkkomatkan oman perheeni kanssa vuonna 1977 Kodisjoen joulukirkkoon. Tunnelmaa tälle kirkkomatkalle antoivat hyvä rekikeli, pakkanen ja täysikuu. Hienoa elämystä täydensi vielä kirkkoherra Virolaisen tarjoamat joulukahvit.

    Suurin joulun tunnelman tuoja oli ja on varmaan vieläkin joulukuusi. Kun se tupaan kannetaan, alkaa joulu.

    Nykyään kuusessa loistavat sähkökynttilät. Lapsuudessani oli vain eläviä kynttilöitä, jotka narun kanssa sidottiin kuusen oksille.

    Niiden palamista oli tarkkaan valvottava, ettei kuusi syttynyt palamaan. Ennen sähkökynttilöiden tuloa tulivat kynttiläpidikkeet, jotka lisäsivät huomattavasti turvallisuuden tunnetta.

    Oljista tehty himmeli on tunnettu Suomessa monen sukupolven ajan. Tuvan katossa hiljaa ilmavirrassa liikkuva himmeli, on erityisesti joulun koriste ja tekijänsä käsientaidonnäyte.

    Jouluiset ovikoristeet tulivat muotiin vasta 1950-luvulla ja olivat paljon yleisempiä kaupungeissa kuin maaseudulla. Ikkunatähdet alkoivat yleistymään 1960-luvun jälkeen. Nykyään ne ovat hyvin yleisiä, omaksi ja ohikulkijoiden iloksi.

    Lapsille ja lapsenmielisille ei tulisi joulua ilman joulupukkia. Se on hartaasti odotettu vieras jouluaattona, jonka suosio on säilynyt vuosien saatossa.

    Asu on vähän muuttunut. Nykyään pukilla on hienot värikkäät vaatteet, mutta ennen vanhaan lammasnahkaturkit käännettiin nurin, huopikkaat jalkaan ja naamarista roikkui naavasta tehty pitkä parta.

    Lapsuudessani savusaunat olivat vielä hyvin yleisiä. Niitä alettiin lämmittämään jo aamuvarhaisella, sillä joulusaunaan piti päästä jo päivällä valoisaan aikaan.

    Tämä olikin kaamoksen pimeänä aikana erikoista ja juhlavaa. Tunnelmaa lisäsivät vielä saunan lattialle levitetyt oljet.

    Ennen joulunvietto oli paljon hartaampi. Silloin oli uskonnolla paljon suurempi merkitys. Raamattu oli hyvin yleinen jouluun liittyvä kirja. Virsien veisaaminen ja jouluevankeliumin lukeminen perheen kesken oli perua esi-isiemme joulun vietosta.

    Kuitenkin kirkot täyttyvät vielä jouluaamuna tai aattona samoin kuin ennen. Hevonen rekineen ja kulkusineen on vaihtunut autokyytiin. Kuitenkin tarkoitus on sama, matkalla joulukirkkoon.

    Kun perillä kulkee kirkkomaan porteista kynttilöiden valaisemaan kalmistoon, niin mieleen tulee nämä laulun sanat: ”On riemu kun saan tulla, sun Herra temppelis ja porteistasi käydä, sisälle pyhyyksiin.”

    Jättäkäämme tämä vanhan ajan hyvä joulu, sinne lapsuusajan muistojen kultaamaan aikaan. Tehdään nykyinen hyvä joulu, ammentamalla kauniit tavat ja tottumukset vanhan ajan joulun perinteistä ja muistamalla minkä takia joulua vietetään.

    Muutaman päivän kuluttua on taas jouluaatto ja monet meistä yhtyvät noihin Kaarlo Sarkian herkän runon sanoihin: ”Te tupaan käykää rakkaat vainajat, joulun katoamattomat haltijat. Tule äiti lietesi luo, tule penkilles taatto”.

    Joulusta on monenlaisia tarinoita ja uskomuksia

  • Joulukirkkoon valjastettiin aina talon paras juoksija, koska se oli suuri kunnia, kun pääsi ensimmäisenä joulukirkosta kotiin. Eräskin isäntä ja emäntä olivat tulossa kirkosta. Isännällä oli hyvä juoksija ja oli jo muita edellä. Sitten kurvissa emäntä kierähti reestä hangelle, mutta se ei menoa haitannut, vaan isäntä ajoi täyttä vauhtia eteenpäin ja ehtikin ensimmäisenä kotiin. Kotipihalla hän sitten käänsi hevosensa takaisin ja haki vaimonsa sieltä tien penkalta
  • Jouluaattona oli tapana mennä halkopinolle. Minkälainen halko sieltä tuli ensimmäisenä käteen, sellainen oli tuleva sulhanen, tai morsian. Jos halko oli hyvin sileä ja oksaton, sai kauniin ja hyväluontoisen puolison. Mutta jos halko oli väärä ja oksainen, tuli pahaluontoinen ja ruma puoliso.
  • Kun jouluaattona vihtomisesta jäi paljon kokonaisia lehtiä iholle, niin silloin vihtoja sai rikkaan puolison, mutta jos jäi vain lehden paloja, sai sellaisen, joka oli olevinaan rikas, mutta olikin hyvin köyhä.
  • Jos halusi tonttujen palvelusta, oli kierrettävä kirkon ympäri hevosen länget kaulassa.
  • Jos jouluna oli kovasti juovuksissa, kesällä meni viljat lakoon.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here