Parturi-kampaamo Hiukset Tiia & Reeta, M. Raittisen kuljetusyritys ja Pyhärannan kirjasto palkittiin lapsiystävällisyydestä

0
Pyhärannan kirjasto oli yksi MLL:lle ilmiannetuista lapsiystävällisistä paikoista. Kuva: Hanna Hyttinen

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri pyysi ihmisiä ilmiantamaan esimerkillisiä varsinaissuomalaisia yrityksiä ja henkilöitä, jotka ovat arjessaan tehneet pieniä tai isoja tekoja lapsiystävällisemmän yhteiskunnan puolesta.

Ilmiantoja eri puolilta Varsinais-Suomea tuli yhteensä 18 kappaletta. Vakka-Suomen alueelta kiitoksia keräsi kolme eri tahoa.

Parturi-kampaamo Hiukset Tiia & Reeta Laitilasta sai kehuja lapsiperheiden huomioimisesta ja myös lasten toiveiden kuuntelemisesta: ”Tänne on ollut helppo mennä vauva kainalossa, kun en ole häntä voinut vielä laittaa hoitoon. He huomioivat äidin lisäksi myös vauvan ja ottavat tarvittaessa huomioon myös vauvan tarpeet”

Laitilalainen kuljetusyritys M. Raittisen ja erityisesti Kristiina Raittisen kerrottiin olevan tärkeä osa lasten koulupäiviä: ”Kristiina pitää huolen lapsista ja etenkin niistä pienimmistä koululaisista. Pyörällä kaatuminenkaan ei enää tunnu niin pahalta, kun Kristiina tulee auttamaan.”

Pyhärannan kirjasto keräsi kehuja erityisen lapsiystävällisenä paikkana: ” Siinä missä monessa kirjastossa pitää olla hiljaa, niin Pyhärannan kirjastossa järjestetään MLL:n perhekahviloita, johon osallistuvat lapset ja kylän ikäihmisiä. Lapset saavat leikkiä piilosta kirjastossa, soittaa pianoa ja leikkiä rauhassa. Pyhärannan kirjasto on kylän lapsiperheiden olohuone.”

TAUSTAA:

  • Vuoden 2020 aikana juhlittiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin 70-vuotisjuhlavuotta.
  • Piiri käynnisti sen kunniaksi yhdessä paikallisyhdistysten kanssa kampanjan, jolla haluttiin tuoda esille lapsiystävällisten tekojen merkitystä.