Jussi Vaajasaari
Laitilan Seudun Kuvataideseuran seitsemän jäsentä toi kirjastoon töitään. Näyttelyn teemana on tänä vuonna Syksyn satoa. Monet näyttelyn töistä on tehty syyskaudella, mutta varastoistakin on tuotu vanhempaakin kuvasatoa.
Tarja Nordman on tuonut näyttelyyn erilaisia töitä kaikkiaan 14. Erikoisimpia ovat rypistetyistä papereista muotoillut ja maalatut taulut.
Näyttelyssä on yhdeksän teosta, jotka on maalannut Säde-Helena Palomäki. Hän on saanut kiviaiheisiin öljyväritöihinsä hyvän syvyysvaikutelman.
Jenni Nordman on kuvittanut taitavasti ja valovoimaisesti akvarellitekniikalla viisi julkisuuden henkilöä.
Keramiikkateoksia on näytteillä kahdella pöydällä. Maanläheisin värein poltetut astiat ovat syntyneet Maarit Elon taitavissa käsissä.
Birgit Kinnanen on maalannut mielenkiintoisia vesiväriteoksia, joista neljä on toteutettu painamalla kuvat akvarellimonotypiatekniikalla.
Annukka Lario-Laitinen on pystyttänyt näyttelyyn kokonaisen installaation. Oivaltava työ on sadonkorjuuaiheinen esinekooste.
Raija Silvola on tuonut näytille viisi teosta, joista kolme kaunista maisemaa hän on maalannut perinteisellä öljyväritekniikalla.
Laitilan Seudun Kuvataideseurassa on nelisenkymmentä jäsentä, sekä taiteen harrastajia että kuvantekijöitä.
Näyttelytoiminnalla pitkä perinne, ja se on yleensä toteutettu joulukuussa Laitilan kirjastossa. Tänäkin vuonna näyttely jatkuu joulukuun loppuun asti.