Täst kulmast: Pistäisikö rahansa lottoon vai rahastoon

0

Iida Kauppi

Vanhin ja suosituin miljoonavoittoja tuovista arvontapeleistä on Lotto, näin kertoo Veikkaus verkkosivuillaan. Kaikkien aikojen suurin potti on osunut vakkasuomalaisesta näkövinkkelistä lähelle, sillä tänä vuonna Uudessakaupungissa R-kioskissa asioinut henkilö voitti 15,6 miljoonaa euroa.

Minulle riittäisi se yksikin miljoona. Sitten maksaisin asuntovelan pois, pistäisin mökin kuntoon, ostaisin talouteen pari uutta sähköautoa ja tekisin jonkun pidemmän reissun.

Antaisin myös osan rahoista hyväntekeväisyyteen. Tämän olen lapsena ääneen sanonut, ja ainakin vielä pidän ajatuksesta kiinni. Tosin en tule koskaan voittamaan miljoonaa lotossa, sillä en lottoa.

Todennäköisyyslaskelmien mukaan en häviä mitään. Veikkauksen mukaan todennäköisyys voittaa Loton päävoitto on yksi kahdeksastatoista miljoonasta.

Monelle lottoaminen on tapa, toiselle se tuo jännitystä lauantai-iltaan ja kolmas ajattelee tukevansa hyväntekeväisyyttä, sillä Veikkausvaroja jaetaan yli miljardi euroa vuodessa urheiluun, kulttuuriin, vapaaehtoistoimintaan, tieteeseen ja moneen muuhun kohteeseen. Laitilassa Veikkauksen kautta on tullut rahaa muun muassa sotaveteraanien kuntoutukseen ja nuorisotalon maalaushankkeeseen.

Samoista syistä, tapa – jännitys tai varainhankinta muiden auttamiseksi – omat rahansa voi sijoittaa rahastoihin, joista sijoittaminen on helppo aloittaa. Todennäköisyydet voittaa ovat vain paljon lottoa paremmat. Alkuun pääsee vaikka laittamalla rahastoon kerran kuussa täyden lottokupongin hinnan, 20 euroa.

Ja sydämen tykytyksiä on tarjolla, kun sijoitusten arvo nousee ja laskee päivittäin. Mikä parasta, harvemmin koko tili menee tyhjäksi, ei ainakaan joka lauantai. Miljoonavoittoja ei tästäkään pelistä kannata odottaa. Mutta jo pieni pesämuna tulevaisuuden varalle lämmittää mieltä.

Sijoittajaksi ryhtyminen on kuitenkin lottokupongin ostoa työläämpää, ei kuitenkaan vaikeaa – ja kaikille mahdollista. Pitää miettiä, mihin arvo-osuustilinsä eli osake- ja rahastosalkkunsa avaa. Se voi olla tuttu pankki, jossa muutenkin raha-asiansa hoitaa tai sitten muu osake- ja rahastovälittäjä.

Kaikkien vaikeinta on kuitenkin päättää, mihin rahastoon pienet pennosensa laittaa. Vaihtoehtoja on runsaasti. Rahastoa ei kuitenkaan kannata jäädä liian pitkäksi aikaa vatvomaan, sillä rahastoa voi aina vaihtaa. Vastuullisesta sijoittamisesta, niin kuin sijoittamisesta yleensä, on tietoa tarjolla runsaasti.

Helpointa rahastosäästäminen on, kun automatisoi rahan siirtymisen haluamaansa rahastoon, vaikkapa kerran kuukaudessa. Vähän niin kuin pelaisi kestolottoa.

Rahastoissa on tärkeää katsoa myös kaupankäyntikustannuksia. Rahastoissa kannattaa kiinnittää huomiota merkintäpalkkioon.

Sijoittamisessa on tärkeää muistaa, että rahansa voi hävitä. Niin kuin lotossa, myös sijoittamisessa lasketaan todennäköisyyksiä. Lottoaminen on sattuman kauppaa. Sijoittamisessa tarvitaan myös tuuria, mutta siinä on myös tiedolla paikkansa.

Kirjoittaja on Laitilan Sanomien tuottaja.