Tiedekeskuskin kiinnostui laitilalaisista puukapustoista

1
Sulon tekemät paistolasta, haarukka ja kauha esillä Tiedekeskus Heurekassa.

Pirkko Varjo

Padolla asuva puuseppä Seppo Sulo sai keväällä kiinnostavan puhelun. Tiedekeskus Heurekasta soitettiin ja kysyttiin, josko Sulo luovuttaisi pari tekemäänsä puukapustaa näyttelyn kokoelmiin.

Miten ne tiesivät Padolle soittaa?

– Tällaisten puutöiden tekijöitä ei taida paljon olla enää, Sulo arvelee.

Syytä taitaa olla myös laadussa, sillä Sulo tunnustautuu perfektionistiksi, jolle ihan hyvä ei kelpaa. Kotitilan vanhaan navettaan rakennetussa puupajassa muotoillaan ja hiotaan kärsivällisesti ja tehdään tuotteita, jotka kestävät aikaa.

Sulo on syntynyt Padolla ja asuu edelleen vanhassa lapsuudenkodissaan. Hän työskenteli pitkään päätoimisena vihannesviljelijänä ja teki ohessa rakennus- ja puusepäntöitä. Sitten porkkanat alkoivat kyllästyttää.

– Perustin oman puusepänyrityksen vuonna 2000. Teen enimmäkseen tilaustöitä kuten jakkaroita ja puunkantotelineitä sekä sisustuspuusepäntöitä.

Sulo ei käytä valmiita malleja eikä tee piirustuksia töissään. Hän näkee tuotteet mielessään, ja kun on niitä siellä aikansa pyöritellyt, tuote muotoutuu puusta enemmän tai vähemmän helposti. Miettimistyötä on hyvä tehdä pitkillä metsälenkeillä, jotka kuuluvat Sulon rutiineihin. Hän kulkee luonnossa mieluiten yksin ja on myös innokas valokuvaaja.

Oman verstaan yhteydessä on pieni myymälä, joka on auki aina kun puuseppä on paikalla. Näin joulun alla ostetaan muun muassa pullotelineitä ja päänalustoja saunan lauteille.

Sulopuun tuotteet on tehty pääasiassa haavasta tai koivusta. Myös mänty, kuusi, tammi, paju tai vaikka omenapuu ovat hyviä materiaaleja.

– Hyvän haavan löytäminen ei ole ihan helppoa. Täällä Laitilassa haavat ovat usein heikkolaatuisia, syytä en tiedä. Kun hankin puuta, se saa kuivua useita vuosia ennen kuin siitä tehdään jotain.

Normaalivuosina Sulo käy markkinoimassa tuotteitaan useilla messuilla ja muissa tapahtumissa. Tänä vuonna hän on osallistunut ainoastaan yhteen messutapahtumaan, muut ovat peruuntuneet.

Tilaustöitä on kuitenkin riittänyt, sillä kahdenkymmenen vuoden aikana asiakaspiiri on vakiintunut. Puusepäntuotteet ovat myös suosittuja merkkipäivälahjoja.

– Kerrankin tilattiin 120 senttiä pitkä kauha erään kokin syntymäpäiville. Kauhaosan piti vetää peräti kolme litraa.

SuperPuu -näyttely

  • SuperPUU -näyttely Heurekassa esittelee puun supervoimat. Se taipuu, joustaa ja kestää. Puu on monipuolinen materiaali, jota perinteisen sahauksen lisäksi työstetään nykyään tietokoneohjatusti ja automatisoidusti.
  • Näyttely ollut esillä tiedekeskuksessa kesästä lähtien, mutta nyt Heureka on koronapandemian takia suljettu ainakin 20. joulukuuta asti.
  • SuperPUU on Heurekassa esillä 16. tammikuuta saakka.Lähde: Heureka.fi

1 KOMMENTTI

Kommenttien lisääminen on estetty.