
Uudenkaupungin terveyslautakunta päätti tiistaina, että Uudenkaupungin perusopetuksen 4.–9. luokat siirtyvät etäopetukseen ensi maanantaista alkaen kevätlukukauden alkuun saakka. Etäopetukseen siirrytään koko terveyspalvelujen yhteistoiminta-alueella eli Uudenkaupungin lisäksi myös Pyhärannassa, Kustavissa, Taivassalossa ja Vehmaalla.
Etäopetukseen siirtyminen ei koske esiopetuksen oppilaita, perusopetuksen 1–3 vuosiluokkien oppilaita, erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita, pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita eikä valmistavan opetuksen oppilaita.
Lisäksi terveyslautakunta päätti, että yhteistoiminta-alueella julkiset vapaa-ajan ja harrastustoiminnan tilat suljetaan ensi maanantaista 7. tammikuuta saakka.
– Lasten ja nuorten pienimuotoinen harrastetoiminta ulkotiloissa, johon ei liity lähikontaktia on yhä mahdollista ja suositeltavaa, Uusikaupunki tiedotti.
Uudessakaupungissa on epidemian alusta lähtien todettu yhteensä 21 tartuntaa. Yhteistoiminta-alueella kokonaisuudessaan tartuntoja on 26. Viimeisissä tartunnoissa tartunnanlähde on jäänyt tuntemattomaksi.
– Koska tartunnanlähdettä ei ole pystytty jäljittämään, on mahdollista, että epidemiatilanne huononee entisestään koko maakunnan ollessa leviämisvaiheessa.
Uudenkaupungin nuorisotyö nostaa etäyhteyksillä tapahtuvaa valmiutta ja tekee tiivistä yhteistyötä koulujen oppilashuollon kanssa. Nuorisotyöntekijät voivat rajoitusten aikana tavata nuoria sisätiloissa kasvotusten sopimuksen mukaan ja maskien kanssa, mutta ei ryhmissä.
– Nuorisopalvelut järjestävät etänuokkareita Discordissa, erikseen ilmoitettavina aikoina.
Uusikaupunki antoi uusia suosituksia pitkäaikaishoidon ja -hoivan toimintayksiköihin liittyen muun muassa vierailijoiden määrään, vierailun kestoon, yleisissä tiloissa oleskeluun sekä vierailuista kotiin ja läheisten luokse.
Uusikaupunki suosittelee, että myös yksityiset toimijat ottavat annetut suositukset käyttöönsä.
– Ihmisten toivotaan nyt välttävän kaikkea tarpeetonta liikkumista ja matkustelua. Näillä toimenpiteillä halutaan turvata kuntalaisten hyvinvointi, mahdollistaa joulun ja uuden vuoden viettäminen sekä hillitä epidemian leviämistä kaikin mahdollisin keinoin, Uusikaupunki tiedotti.
Uusikaupunki muistutti myös kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä, taksissa, julkisissa sisätiloissa, yleisötilaisuuksissa ja kaikissa tilanteissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.
– Ensisijaisen tärkeää on myös edelleen noudattaa 1–2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.
Etäopetukseen kymmenkunta pyhärantalaislasta
Pyhärannassa etäopetukseen siirtyminen koskee vt. kunnanjohtaja Harri Hiitiön mukaan 57 oppilasta.
– Etäopetuksessa ollaan käytännössä viimeinen viikko ennen joululomaa, Hiitiö sanoo.
Hiitiön mukaan Pyhärannassa on todettu epidemian aikana koronavirustartunta tai usempi. Luku on kuitenkin alle viisi, koska Pyhäranta ei ole vielä Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämällä koronakartalla.
Koska Pyhäranta kuuluu U-sotealueeseen, Uudenkaupungin terveyslautakunta toimii tartuntatautilain mukaisena tartuntatautien torjunnasta vastaavana kunnan toimielimenä. Tästä syystä lautakunnan tekemä päätös ei ole suositus vaan määräys. Lautakuntaan kuuluu kaksi pyhärantalaista jäsentä, Sari From (Yhteinen Pyhäranta) ja Jukka Heinonen (sd).
MUOKATTU. Korjattu virheellinen lapsimäärä Pyhärannassa.
Uudessakaupungissa tilapäisesti suljettavia julkisia tiloja ovat:
Kaupungin sisäliikuntasalit, kuntosalit, uimahalli, jäähalli.
Museo, kirjasto, kulttuurikeskus Crusell sekä Kierrätyskeskus.
Nuorisotalo Vantti suljetaan jo 10.12.
Kalannin nuokkari suljetaan jo 11.12.