Varsinais-Suomen poliisitehtävien määrässä pientä laskua jouluna

0
Arkistokuva

Poliisi on hoitanut tänä vuonna erilaisia hälytystehtäviä jouluaattoaamusta joulupäiväaamuun Varsinais-Suomessa 150. Tehtävämäärissä oli pientä laskua verrattuna viime vuoteen, jolloin tehtäviä oli 173 kappaletta.

Joulurauha julistettiin Turussa jouluaattona puolen päivän aikaan Vanhalla Suurtorilla ilman yleisöä. Alue oli aidattu ja kansalaiset seurasivat tapahtumaa suorana lähetyksenä televisiosta. Poliisi oli tapahtumapaikalla, mutta se ei aiheuttanut viranomaisille tehtäviä.

Kotihälytysten määrä suhteessa viime vuoteen on pysynyt samana Lounais-Suomen poliisilaitoksen alueella. Tänä vuonna Varsinais-Suomessa on ollut 35 erilaista kotihälytystä. Vastaavana ajankohtana viime vuonna määrä oli Varsinais-Suomessa 41. Kotihälytysten syynä voi olla perheväkivalta, henkilö häiriöksi, häiritsevä meteli tai muu syy.

Liikenneonnettomuuksista poliisille on ilmoitettu Lounais-Suomessa tänä jouluna seitsemän kertaa. Viime vuonna määrä on ollut vastaavana ajankohtana jouluaattoa edeltävästä illasta joulupäivän aamuun 21 eli viime vuoteen nähden lasku on huomattava.

Liikenneolosuhteet vaikuttavat oleellisesti näihin tehtävämääriin kuten myös liikenteen määrä.​