Sairaalahoitoa tarvitsee joka kymmenes yli 50-vuotias koronatartunnan saanut – Koronakoordinaatioryhmä suosittelee kuntia harkitsemaan peruskouluissa etäopetusta

0
Koko Suomessa todettiin tänään 501 koronatartuntaa. Kuva on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämästä koronakartasta.Laitilassa viimeisein tartunta todettiin viikko sitten.

Koronavirustaudin tapausmäärät nousevat Varsinais-Suomessa jyrkästi. Uusia koronatapauksia tulee tällä hetkellä noin 80 päivässä, kun vielä viikko sitten niitä todettiin keskimäärin 50 päivittäin. Varsinais-Suomen epidemia keskittyy erityisesti suurimpiin ja tiheimpiin asukaskeskittymiin.

– Huoli Varsinais-Suomen koronatilanteesta on suuri. Tartuntoja tulee hyvin moninaisista lähteistä eikä mikään ryhmä ole koronatartunnalta turvassa. Meillä on runsaan viikon ajan ollut voimassa käytännössä kaikki leviämisvaiheen suositukset, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä sanoo.

Nyt jäljitetyksi saaduista tapauksista noin neljännes on tullut omasta perheestä ja lähipiiristä. Myös työpaikoilla ja pitkäaikaisen hoidon yksiköissä on testattu runsaasti koronapositiivisia. Tällä hetkellä tunnistetaan 39 prosenttia tapauksista, mutta luku nousee, kun tartunnanjäljitys etenee.

Koronavirustaudin ilmaantuvuus on edelleen noussut, ja on nyt 136 kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden (6.12. luku oli 103). Näytteitä on otettu runsaasti, ja positiivisten näytteiden osuus on nyt 4,1 prosenttia.

Sairaalahoitoa tarvitsee kymmenen prosenttia yli 50-vuotiaista tartunnan saaneista

Tyksissä on sairaalahoidossa tällä hetkellä 13 potilasta. Tartuntamäärien valossa on odotettavissa, että koronapotilaiden määrä nousee lähipäivinä edelleen.

– Tilastomme mukaan sairaalahoitoon joutuu hieman yli 10 prosenttia yli 50-vuotiaista koronavirustaudin saaneista potilaista. Sairaalaan joutuneista tehohoitoa tarvitsee noin 20 prosenttia. Hoitoajat tehohoidossa ovat jopa viikkojen mittaisia. Kysymys ei ole lievästä taudista, vaan tilanne on vakava. Riski sairaaloiden ylikuormitukseen on siis olemassa hyvästä varautumisesta huolimatta, mikäli tilanne edelleen vaikeutuu, Pietilä sanoo.

Alle 50-vuotiaista koronavirustartunnan saaneista sairaalahoitoa tarvitsee keskimäärin kaksi prosenttia.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että Varsinais-Suomen kunnat harkitsevat perusopetuksen siirtämistä etäopetukseen soveltuvin osin paikallisen epidemiatilanteen mukaan. Osassa alueen kunnista tai kouluista ollaan jo siirrytty tai ollaan siirtymässä etäopetukseen myös perusopetuksen eri luokka-asteilla.

– Olemme tarkastelleet tartuntojen ja altistusten lähteitä tarkasti. Perusopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa on pelkästään tällä viikolla altistunut koronavirukselle yli 400 ihmistä. Tartuntoja näistä on todettu tähän mennessä kaikkiaan 19, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala kertoo.

Toisen asteen ammatillisessa opetuksessa ja lukioissa etäopetussuositus on ollut voimassa jo aiemmin.

Koordinaatioryhmässä keskusteltiin siitä, että tartuntakeskittymien löytämiseksi on tehty kunnissa paljon työtä. Tietoa tilanteen vakavuudesta ja koronavirustaudilta suojautumisesta on jaettu muun muassa jalkautumalla asukkaiden pariin.

– Tietoomme on tullut, että kokoontumisia järjestetään suosituksista ja rajoituksista huolimatta. Valitettavasti kaikkialla maskia ei edelleenkään käytetä säännöllisesti, vaikka enemmistö noudattaa ohjeita hyvin, Rintala kertoo.

Koordinaatioryhmä kokoontuu säännöllisesti arvioimaan tilanteen kehittymistä, seuraavan kerran viimeistään tiistaina 15. joulukuuta.