Anttilalle tukku uusia Suomen ennätyksiä

0
Arkistokuva: Asko Tanhuanpää

Juhani Marttala

Vakkasuomalainen voimanostaja Pekka Anttila tehtaili joulun alla joukon uusia Suomen ennätyksiä WPC-liiton kansallisissa voimanostokisoissa Savonlinnassa, jossa neljällä vuosikymmenellä lajissa kisannut mies kilpaili edellisen kerran 1990-luvulla.

– Korona-aikana kisoja järjestetään siksi harvakseen, että jos niitä jossain on, sinne on mentävä, jos kilpailla haluaa, hän naurahtaa yhdistettyä kisa- ja lomamatkaansa Vakka-Suomesta maan toiselle laidalle.

Savonlinnassa Anttila sanoo onnistuneensa kaikessa päinvastoin kuin edellisessä kisassa Turussa, jossa osa nostoyrityksistä jäi kesken vihoitelleen käsivarren takia.

– Ainoastaan penkkipunnerruksessa jouduin varomaan olkapäätäni, joka ei enää taida täysin kuntoutuakaan viisitoista vuotta sitten saamastaan vammasta.

Jo aloituslaji jalkakyykky näytti, mitä tuleman pitää. 55-vuotiaiden veteraanien alle 90-kiloisten sarjassa kisannut Anttila passitti sarjan vanhan Suomen ennätyksen 150 kilolla historian hämärään jo ensimmäisellä nostollaan, joka oli puoli kiloa sitä enemmän. Hän paransi ennätystä vielä kolmesti kyykkäämällä neljännellä ylimääräisellään 180 kiloa.

– Viimeisessä oli kaikki pelissä ja tuomarit hyväksyivät noston äänin 2-1, hän kertoo.

Penkin todellista kuntoaan Anttila jäi vain arvailemaan, sillä varmistelu tuotti kolme hyväksyttyä nostoa, joista parhaassa rautaa oli hänelle vaatimattomat 90 kiloa.

Päätöslajiin maastavetoon hän jälleen satsasi ja aloitti parantamalla omissa nimissään ollutta Suomen ennätystä puolella kilolla 200,5 kiloon. Myös se parani vielä kolmasti ja neljännellä ylimääräisellä ylös nousi 215 kiloa. Sama kilomäärä runsas kuukausi aikaisemmin Turussa jäi polviin.

Yhteistuloksen 470 kiloa on myös sarjan uusi Suomen ennätys. Siihen ei lasketa mukaan yksittäisten lajien ylimääräisillä neljänsillä yrityksillä tehtyjä ennätyksiä, jotka mukaan lukien Anttilan yhteistulos Savonlinnassa oli 485 kiloa.