Kustannustukea myönnetty Laitilaan, Pyhärantaan ja Uuteenkaupunkiin

0
Yksi kustannustukea saaneista yrityksistä on South Festivals, joka järjestää muun muassa Karjurockia. Festivaalia ei viime kesänä järjestetty. Vuonna 2019 meno oli vauhdikasta. Kuva: Hanna Hyttinen

Kustannustukea on voinut hakea Valtiokonttorista reilun kuukauden ajan. Valtiokonttori on maksanut kustannustukea tähän mennessä noin 52 miljoonaa euroa. Tukea on myönnetty myös Laitilaan, Pyhärantaan ja Uuteenkaupunkiin.

Valtiokonttorin joka arkipäivä päivittyvän tilaston mukaan Laitilaan kustannustukea on toisella hakukierroksella myönnetty South Festivals Oy:lle 97 800 euroa, Ohjelmanurkka Oy:lle 15 200 euroa ja Suunnittelutoimisto Papukaijamerkille 2 900 euroa. Pyhärannasta hyväksytyn päätöksen ovat saaneet Framecomp Oy 40 000 euron ja Project Tube Oy 43 000 euron hakemuksilleen.

Uudestakaupungista kustannustukea ovat saaneet Bar Muki Oy 5 700 euroa, Peeärrä Oy 2 700 euroa ja Rakennusurakointi A. Lehtonen 8700 euroa. Laitilasta, Pyhärannasta ja Uudestakaupungista on haettu tukea useampaan yritykseen, mutta hakemuksia on hylätty. Osa yrityksistä odottaa edelleen päätöstä, sillä hakemusta ei ole vielä käsitelty.

Kaiken kaikkiaan hakemuksia on vastaanotettu noin 10 400, joista reilu 70 prosenttia on käsitelty. Tukea on myönnetty lähes 5 200 yritykselle keskimäärin 10 650 euroa. Valtiokonttorin mukaan tällä hetkellä eniten tukea on myönnetty Uudellemaalle ja Pirkanmaalle.

Toimialakohtaiset erot tuen jakautumisessa ovat huomattavia. Eniten tukea on tähän mennessä maksettu palvelualoille: suurimmat tuensaajat ovat matkailu- ja ravitsemisaloilla. Näiltä aloilta on myös haettu eniten tukea.

– Sen sijaan rakennusalalta saapuneiden hakemusten määrä on ollut odotettua pienempi, Valtiokonttori tiedottaa.

Tämä näkyy myös alalle jaetun tuen määrässä, joka on tällä hetkellä hieman yli miljoonaa euroa. Majoitus- ja ravitsemisaloille tukea on puolestaan maksettu 11 miljoonaa euroa.

Kustannustukea haettava viimeistään 26.2.

  • Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi COVID-19 -pandemian vuoksi ja joilla on vaikeasti sopeutettavia tukikauteen (1.6.2020 – 31.10.2020) kohdistuvia palkka- ja muita kuluja.
  • Kustannustuen tavoitteena on yritysten toiminnan jatkuvuuden tukeminen COVID19-pandemian aikaansaamassa vaikeassa tilanteessa sekä konkurssiin ajautuvien yritysten määrän vähentäminen.
  • Kustannustuen ensimmäinen hakukierros oli 7.7.–31.8.2020. Kustannustuen toinen hakukierros on 21.12.2020 – 26.2.2021.

    Lähde: valtiokonttori.fi