LähiTapiola Länsi-Suomi aloittaa vuoden alusta

0
Arkistokuva: Marttiina Sairanen

Vuoden vaihtuminen merkitsi LähiTapiola Länsi-Suomi Keskinäinen Vakuutusyhtiön virallista aloitusta, kun LähiTapiola Lännen ja LähiTapiola Satakunta yhdistyivät. Yhdistyminen ei aiheuttanut henkilöstövähennyksiä.

LähiTapiola Lännen ja LähiTapiola Satakunnan yli vuoden kestänyt yhdistymisprosessi tuli päätökseen jälkimmäisen sulautuessa ensimmäiseen 1.1.2021. Uuden yhtiön virallinen nimi LähiTapiola Länsi-Suomi Keskinäinen Vakuutusyhtiö kuvaakin kattavasti sen toimialuetta, joka ulottuu aina Merikarvialta Parkanoon ja Ikaalisiin sekä Laitilaan ja Uuteenkaupunkiin pitäen sisällään koko Satakunnan.

– Isompi koko luo edellytyksiä muun muassa toiminnan vaikuttavammalle kehittämiselle, vakuuttavammalle asiakaskokemukselle, vahvemmalle kasvulle sekä yhteiskuntavastuun vaalimiselle, LähiTapiola Länsi-Suomen toimitusjohtaja Pasi Aakula kertoo.

Yhteiskuntavastuu onkin iso asia koko yhtiöryhmälle, joka allekirjoitti ensimmäisenä suomalaisena vakuutusyhtiönä YK:n kestävän vakuuttamisen periaatteet viime vuonna. Vuonna 2020 LähiTapiola Lännen ja LähiTapiola Satakunta puolestaan panostivat toimialueensa hyvinvointiin yli 100 000 euroa muun muassa alueen korkeakoulutukseen, Pelastuslaitoksen toimintaan sekä Satakunnan lääkäriauton ylläpitoon.

– Haluamme jatkossakin panostaa oman alueyhteisömme kukoistukseen. Vaikka perusliiketoimintamme kautta teemmekin tätä varmistamalla yritysten toimintaedellytyksiä turvaamalla niitä riskeiltä, etsimme aktiivisesti myös avustettavia kohteita, jotka tukevat toimialueemme hyvinvointia. Sellaisia voivat olla esimerkiksi lasten ja nuorten aktiivisuutta edistävät tahot ja hankkeet, Aakula linjaa.

Yhtiössä työskentelee yli 160 työntekijää 15 toimipisteessä, minkä lisäksi Länsi-Suomeen on perustettu myös oma ”diginyrkki”, joka palvelee asiakkaita paikallisesti etänä. Tavallisen kuluttajan näkökulmasta palvelua saa siis entistä kattavammin paikallisesti.

– Yhdistymisellä ei haettu henkilöstövähennyksiä, vaan olemme pikemminkin vahvistaneet organisaatiotamme. Kirkkaana tavoitteemme on tietenkin, että 1+1 olisi enemmän kuin kaksi ja saisimme yhdessä aikaan parempaa tulosta ja kestävämpää kasvua kuin erikseen, Aakula alleviivaa.

Vahvuuksien hakeminen ei liitykään pelkästään tekijöiden lisäämiseen, vaan myös tuottavuuden kasvattamiseen henkilöstön panostamalla koulutukseen sekä tehokkaampiin toimintatapoihin.

– Suurimmat kehityshankkeemme painottuvat sähköisiin palveluihin, joita vahvistetaan valtakunnallisesti koko ryhmän voimavaroin. Tavalliselle kuluttajalle tämä näkyy siten, että tulevaisuudessa hän voi asioida kanssamme entistä nopeammin ja kattavammin myös etänä, sekä halutessaan jopa saman tutun asiakaspalvelijan kanssa, Aakula kertoo.​