Liikenneonnettomuudet lumimyräkässä työllistivät Lounais-Suomen poliisia – Pahemmilta onnettomuuksilta vältyttyf

0
Laitilassa Shellin risteyksessä Kasitiellä oli rekka jumissa tiistaina. Kuva: Raija Vainio-Kaila

Lounais-Suomen poliisilla oli yli 30 tieliikenneonnettomuuteen liittyvää tehtävää 12 tunnin aikana,mutta pahemmilta onnettomuuksilta on vältytty, tiedotti poliisi tiistai-iltapäivällä viiden aikaan.

Poliisi neuvoi varaamaan aikaa liikenteeseen. Jumiin jääneitä autoja on ollut ympäri poliisilaitoksen aluetta ja kaikista näistä ei ole edes ilmoitettu poliisille.

Ennen puolta seitsemää aamulla linja-auto ajautui ojaan Porissa Raumantiellä. Linja-autossa oli kuljettajan lisäksi viisi matkustajaa. Yksi matkustajista loukkaantui lievästi. Linja-auto hinataan ylös ojasta myöhemmin illalla liikenteen rauhoituttua.

Kaarinassa moottoritiellä ulkomaan kilvissä oleva rekka ajautui kaiteeseen ennen puolta päivää. Tapahtuman seurauksena rekan perävaunu oli tiellä poikittain aiheuttaen haittaa liikenteelle yli tunnin ajan.

Mynämäellä Kustavintien ja Aarlahdentien risteyksen tuntumassa linja-auto suistui kyljelleen ojaan kolmen jälkeen iltapäivällä. Linja-autossa oli kymmenen matkustajaa. He poistuivat linja-autosta kattoluukun kautta ennen viranomaisten tuloa. Kukaan ei loukkaantunut tapahtuman yhteydessä.